Entinen kerran viikossa kirjoittelutahti näyttää muuttuneen enemmänkin kerran kuussa-tyyppiseen blogin avaamiseen. Parempi kai sekin kuin ei mitään, vai?
Eipä tässä kyllä sen suurempaa kerrottavaakaan olisi kun kaikki on aivan samalla tavalla kuin edellisessä postauksessa. Pikkuneiti tosin on alkanut kehitellä uusia taitoja tässä kun kymmenen kuukautta alkaa lähestyä.
Typy nimittäin nousee nyt istumaan ihan itse ja siinä samassa on alkanut myös kiipeillä, pystyyn on kova halu ja lattialla vaakatasossa ei ole enää ollenkaan hyvä olla. Kamala kiukku tulee jos laitat lattialle mahalleen, istumaan saa toki laittaa ja hän sitten siitä omia aikojaan jatkaa matkaansa jonnekin. :) Sellainen vauhtinainen ettei paremmasta väliä, ei tunnu ainakaan sydänvika tytön vauhtia hidastavan liekö juurikin päinvastoin. Sydämen seuraava kontrolli on heinäkuun puolivälissä, silloin ikää daamilla 11,5kk. Yritän hartaasti uskoa siihen että mitä pidemmälle päästään ilman pallolaajennuksen riskiä, sen pienemmäksi todennäköisyys pallolaajennukseen käy. Toki tytön aortta on pitkältä matkalta kapeampi kuin normaalisti mikä vaikuttaa varmasti suoraan gradienttiin, mutta suoranaista ahtaumaa siellä ei ole. Leikkausaluekin on pysynyt siistinä eikä ole tehnyt arpikudosta, sydän aina ollut kammioiltaan siisti, pieni sivuääni ilmeisesti kuuluu kun selästä kuunnellaan mutta rinnasta kuunnellessa sitä ei havaita. Pikkujuttuja, pikku hiljaa eteenpäin.
Kuitenkin vain ja ainoastaan onnellinen siitä että tuo tyttö täällä on, kun asiat voisi toki olla toisinkin. Näitä kohtaloita aina välillä tulee vastaan kun sydänlasten vanhempien juttuja facebookissa seuraa. Pallolaajennus tulevaisuudessa tai ei, neiti voi kuitenkin hyvin ja on kovin tyytyväinen.
Pitkän kylmän kevään jälkeen on tässä ollut sitten pari todella kaunista ja lämmintä päivää. Sen on melkein voinut silmissä nähdä kuinka aivan yllättäen luonto on herännyt henkiin; nurmikko kasvaa kohisten ja ihan taikaiskusta koivutkin tulivat hiirenkorvalle. Tuli kesä, enkä aio valittaa vaikka tuollaisen pienen ihmisen kanssa saakin nyt hieman raapia korvantaustaa kun miettii pukeutumista ja muuta. Ei liikaa, mutta kun pitäisi kuitenkin pitää niitä hihoja. Ärh, ehkäpä tämänkin vielä oppii.
Aivan hirmu hurja ajatus että tuo pikkuneiti täyttää todella pian vuoden, että kohta ei ole enää pientä vauvaa vaan on taapero. Mihin aika oikein menee?
-S-
