Kun vaan tuntuu ettei ihan aina jaksa.

Jotenkin tänään kaikki tuntuu ihan mahdottoman raskaalta, ihan ku olis täysin yksin. Titanicin Rose sano asian aikanaan hienosti "kuin seisoisi keskellä täyttä huonetta huutamassa ja kukaan ei edes katso ylös."

Mies ei ymmärrä et kotona jatkuvasti vallitseva kaaos alkaa käydä mun hermoille ihan tosissaan. Just kun sitä ajatteli että alkaa jo olla voiton puolella ja saadaan hiljalleen tavarat kaappiin niin ei. Mies avaa seuraavan kulman ja mä tiedän jo valmiiksi että tästä on tulossa pelkkää kitinää, v*ttuilua ja hermojen kiristystä. Ei vaan jaksais enää yhtään.

Joka puolelta tuntuu tulevan vastaan vaan v*ttuilua. Sanoo asiat miten tahansa niin mies vetää herneet nenään kun kuulemma mitään ei saa ite tehdä ja koskaan ei saa omilla aivoilla ajatella. Päätin tänään että en anna mielipidettä mihinkään kun se lasketaan v*ttuiluks. Mähmiköön itekseen, ei kiinnosta.

En usko että tää on sitä ns. hormonikiukkua. Tää on ihan puhtaasti väsymystä ihan kaikkeen mitä ympärillä tapahtuu. Voisin vaan ottaa ja paeta vaikka mökille pariks kuukaudeks, olla siellä yksin ja vaan vetää henkee, nyt kun tuntuu siltä että tukehtuu tähän pakkopullan raskaaseen elämiseen.

Tänään tuli kaivettua taas doppleri hyllyltä käyttöön. Neiti on ollut pari päivää niin epämääräisen "hiljaa" että päätin tutkailla mikä siellä masussa on meininkinä. Hetken hakemisen jälkeen sydänäänet löytyi taas sieltä missä neuvolassa viimeksikin, ylhäältä vasemmalta. Rakenneultrassa neiti oli toisin päin, eli oli nyt kääntynyt 180astetta. Kääntyminen selittikin sen miksi liikkeiden osalta on ollut vähän hiljasempaa, jalat mun oikealla kyljellä ja istukka peittää lähes koko oikean sivun kohdusta joten sitähän se neiti sitten potkii.

Kylkiasento on osottautunu varsin mukavaks asennoks nukkua. Vaikka yöllä vessahätä välillä iskeekin, niin asennon vaihdolla tuo yleensä helpottaa ja saa nukuttua aamuun asti. Unet sentään on ennallaan vaikka kaikki muu tuntuukin jyräävän vastaan.

Ahdistunut ja uuvuksissa.

-S-