Täällä taas.

Noniin.

Niinhän siinä sitten kävi että kun äitiysloma alkoi niin blogin kirjoittelu jäi. Jotenkin sitä kotosalla ei ole tullut avattua tietokonetta vaan kaikki netin käyttö on tapahtunut tabletin tai kännykän välityksellä, kummallakaan noista en jaksa mitään pitkiä tekstejä kirjoittaa joten niin vaan jäi kaikki.

Yritänpäs nyt kirjoitella jonkinlaista läpileikkausta loppuraskaudesta, tytön syntymästä ja näistä ensimmäisestä vähän vajaasta kolmesta kuukaudesta yhdessä. Koittakaa pysyä mukana.

Loppuraskaus.

Aiemmin jo kirjoittelinkin että tyttö oli itsepintaisesti perätilassa ilmeisesti koko odotusajan. Tämän vuoksi sitten rv 37+0 ajeltiin taas kerran Tyksin äitiyspoliklinikalle, tällä kertaa oli tarkoitus kokeilla ulkokäännöstä ja sen jälkeen pohtia että mitenkä sitten jatkossa. Pitkältä tuntuneen käyrillä makaamisen jälkeen pääsin sitten täysin uuden lääkärin pakeille ja yhdessä päätettiinkin että kokeillaan josko tyttö suostuisi kääntymään, mutta jos näyttää siltä että käännös ei ole tytölle mieleen niin annetaan sitten olla. Ja niinhän siinä sitten kävi että kovapäisesti tyttö pysyi perätilassa, puoleen matkaan kääntyi mutta siitä eteenpäin ei sitten enää hievahtanut joten asian annettiin lyhyen yrittämisen jälkeen olla. Lääkäri kysyi sitten minulta ja mieheltä mielipidettä että mitäs olette miettineet, melko suoraan sanoin että itse haluan nyt sitten tässä kohtaa elektiivisin sektion ja lääkäri oli samaa mieltä, todeten myös ettei tyttö perätilassa edes mahtuisikaan lantiosta tulemaan. Kaiken hyvän lisäksi neiti oli perätilasynnytykseen nähden virheasennossa ollessaan jalat synnytyskanavassa. Ei siis mikään helppo lapsi ollenkaan.

Lähdettiin miehen kanssa kotiin sektiopäivä paperiin merkittynä. Meidän tyttö syntyisi siis 3.8.2016 elektiivisellä sektiolla rv 39+1.

Synnytys. 

Keskiviikkoaamulla 3.8 lähdettiin miehen kanssa kohti Tyksiä. Aikataulun mukaan piti ilmoittautua synnytysvuodeosasto 1:lle klo 8 aamulla ja syömättä sekä juomatta piti olla tottakai. Ajoissa oltiin ja mukava kätilö otti allekirjoittaneen vastaan ja hetken odottelun jälkeen pääsin pukemaan sairaalan kaapua ja lämpöpaitaa päälle. Ja kun suunnitellusta toimenpiteestä oli kyse niin myös katetrin sain jo tässä vaiheessa päivää. Lähdettiin vielä äitiyspolin puolelle tarkistamaan onko tyttö edelleen perätilassa; mihinkäs tuo olisi muuttunut. Myös lapsiveden määrä oli laskenut normaalista vähäiseen joten tytön oli hyvä aika syntyä. Sitten vain huoneeseen odottelemaan. Odottelu meni sen verran pitkäksi että iltapäivästä alkoi heikottaa ja sain sokeritipan jotta järki pysyy jotenkin kasassa. Mies ravasi ulos ja sisään, selvästi hieman jännitti.

Sitten 14:30 kun hoitajilla oli vuorovaihtunut, tuli aamulla vastassa ollut kätilö sanomaan että nyt lähdetään, hän vielä samalla kun lähtee töistä niin kärrää meidät odottamaan heräämöön siirtymistä saliin. Kauaa ei ehditty odotella heräämön tiloissa kun mies jo lähti vaihtamaan vaatteita ja minä taapersin leikkuriin. Kun olin sitten jotenkin päässyt siihen pöydälle kyljelleni alkoi jännittää. Varmaankin sillä hetkellä sitä jotenkin tajusi että herranen aika, meille syntyy kohta lapsi. :D Oli kai se aikakin tuossa kohtaa asia tajuta viimeistään.

Anestesialääkäri (tai no joku erikoistuva se oli) tuli laittamaan puudutteet. Ei oikein meinannut osua kun omien turvotuksieni takia en saanut selkää kunnolla pyöristymään, parit salamat iski oikeaan reiteen kun lääkäri metsästi oikeeta väliä puudutteelle. Mutta kun paikka löytyi niin homma lähti toimimaan tosi nopsaan ja mies pääsi mukaan saliin.

Leikkaava lääkäri siinä sitten totesi että voi tuntua täällä tältä ja tältä. Totesin vain takaisin että missä pitäis tuntua, kaikkia nauratti että jaaha, hyvin puutuu. Oli mukava salihenkilökunta kyllä.

Sitten klo 15:06 syntyi pieni tyttö; 3570g ja 48cm. Ensin kaksi aivastusta ja sitten itku. Kätilö toi tytön aivan heti näytille ja suukotettavaksi, sen jälkeen puhdistettiin suu ja nenä ja komensin miehen ottamaan kuvan tytöstä. Hetken päästä kätilö toikin tytön mun rinnalle ja siinä sitten ihmeteltiin toisiamme. Voi kun tyttö oli pieni. Samalla mua sitten kursittiin kasaan ja mies huokaili vieressä, taisi siltä kyynelkin karata huomaamatta. Mut siirrettiin heräämöön ja siinä välissä mies kävi vaihtamassa vaatteet ja tyttö mitattiin ja tutkittiin. Täyden 10 pisteen tyttö. Ja viiden maissa päästiin sitten takaisin osastolle kun heräämötarkkailussa kaikki oli kunnossa.

Osastolla.

Oltiin kahden hengen huoneessa jossa toisella äidillä oli edellisiltana syntynyt poikavauva. Me siinä tytön kanssa ihmeteltiin toisiamme ja yritettiin opetella syömään. Oli hankala olla kun itse ei oikein aina uskaltanut liikahtaa tai nostaa toista kun toinen oli niin pieni. Kun jälkivuoto sitten illemmalla alkoi, soitin hoitajan auttamaan sen kanssa ja samalla lastenhoitaja vei tytön pesulle ja puettavaksi. Tuolta reissulta tyttö tulikin takaisin mutta myöhemmin lastenhoitaja tuli hakemaan tytön uudelleen, kun lastenlääkäri halusi mitata verenpaineet ja ultrata sydämen. Ajattelin että kivahan se on että tutkitaan.

Tovia myöhemmin lastenhoitaja tuli ilmoittamaan että verenpaineissa on häikkää ja lääkäri ultraa, tyttö siirtyy nyt suoraan lastenteholle tarkkailuun ja mahdolliseen lääkityksen aloitukseen. Yöllä, joskus klo 22 lääkäri tuli sitten kertomaan että tytöllä epäillään aortan ahtautumaa (aortan koarktaatiota) johon on nyt aloitettu lääkitys ja mahdollisesti torstaina tyttö siirtyy Helsinkiin Lastenklinikalle. Voitte varmasti kuvitella miten hormooneissa asian ottaa, itku oli niin loputon että yövuorossa ollut kätilö päättii siirtää mut yhden hengen huoneeseen jotta saisin itkeä rauhassa. Aamuksi luvattiin että pääsen lasten teholle tyttöä katsomaan.

Aamulla odotin malttamattomana että kätilö tulee. Halusin äkkiä pystyyn ja yläkertaan lasten teholle. Kätilö kertoi että yö oli mennyt hyvin ja tyttö voi hienosti joten malta edes syödä niin mennään sitten. Ja mentiinhän me. Keskellä kaaosta jossa minulle ilmoitettiin että tyttö on lähdössä juuri Helsinkiin. Kätilö sentään sai sanottua että äidille ei ole ilmoitettu asiasta. Ehdin olla tytön kanssa ehkä 10minuuttia, silitellä ja kertoa että rakastan ja tulen pian perässä. Sitten tyttö jo lähtikin. Näky oli lohduton; remmejä, tukia, putkia ja letkuja, neuloja. Kaiken sen keskellä maailman tärkein pieni ihminen lähdössä liian isolle matkalle vieraiden, mutta varmasti osaavien ihmisten kanssa.

Itkulle ei tullut loppua ja soittelinkin ensitöikseni iltapäivällä Helsinkiin että onko tyttö siellä jo teholla, mikä on vointi ja mitä on todettu. Vastaukset olivat tietenkin aika olemattomia kun mitään ei ollut vielä ehditty tekemään. Johti tuo puhelu kuitenkin siihen että HUS:n sosiaalityöntekijä soitteli mulle päin ja seuraavaan päivään mennessä meille miehen kanssa oli järjestetty majoitus lauantaista lähtien läheltä Lastenklinikkaa, olin vain vielä itse jumissa osastolla; epipumppu edelleen kiinni selkänahassa.

Perjantaina pääsin lopulta pois ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen. Oli varsin tympeetä olla osastolla jossa kaikilla muilla oli vauva, yksin. En juuri huoneesta liikkunut kun itku oli jotensakin herkillä. Kotiin oli outo tulla, kun oli ajatellut että seuraavan kerran tänne sitten vauvan kanssa. Nyt tulinkin yksin taas kerran.

Olo sektion jälkeen oli hyvä, mitä nyt jotkin liikkeet saivat haavan vihlomaan ja burana+panadol-cocktail oli enemmän kuin toimiva. Oli kiva tulla kotiin jossa kylpyhuono/saunaremontti oli edelleen vasta alkusoitoissa. Oli kuitenkin yritettävä nukkua, lauantaiaamulla olisi sitten lähtö kohti Helsinkiä.