Helsinkiin.
Lauantaina aamulla mulla oli kova hoppu. Olisi pitänyt olla menossa aivan nyt heti ja mieluusti jo eilen. Mies yritti rauhoitella että ei se tästä mihinkään kiireellä ja huoneenkin sai vasta klo 12 jälkeen joten ei hätää, parkkipaikkakysymyskin oli vielä aivan täysin auki. Päästiin kuitenkin lähtemään ja matka eteni olevinaan aivan liian hitaasti.
Helsingin päässä ensimmäisenä edessä oli hotellihuoneen kuittaaminen ja sen jälkeen kiireen vilkkaa auto kohti Lastenklinikkaa. Onneksi sielläkin on viikonloppuisin maksuton pysäköinti ja tuurilla myös vapaita parkkipaikkoja joten ei tullut pitkää kävelymatkaa sektiohaavaiselle ainakaan vielä.
Tyttö oli Lastenklinikan teho-osastolla, LK9 ja huone 3. Viikonloppuisin osastolla sai vierailla vapaasti, mutta viikolla vierailu oli jaettu vierailuaikoihin pitkin päivää. Tänne olin soitellut ja mielessäni hurjasti kaivannut, nyt olin tässä osaston oven ulkopuolella ja odotin että ovi avataan. Vanhempien huoneen kautta varoen eteenpäin, kuin jotain menisi rikki jos liian nopeasti suunnistaa oikeaan paikkaan. Lopulta oikea huone löytyi ja siellä ikkunan viereisellä seinustalla omassa vihreässä kapalossaan oli meidän pieni prinsessa. Kaikki oli kuulemma mennyt hienosti ja tyttö voi hyvin, ilman tehotarkkailua tyttö olisi varmastikin kuulunut normaali vuodeosastolle. Tytöllä oli myös aivan ihania hoitajia.
Päällimmäisenä mielessä oli tietenkin että milloin leikataan. Ensin ajatus oli ollut että jo heti lauantaina, mutta nyt leikkaus oli tytön hyvän voinnin vuoksi siirretty sunnuntaille ja edelle oli mennyt kiireellisempiä tapauksia. Tytölle kerättiin lisää ikää ja voimia.
Oli jotain aivan ihanaa olla taas tytön luona, sitä tunsi itsensä taas kokonaiseksi. Auttoipa tuo tytön läheisyys jopa maidon nousuunkin ja pääsin ensimmäisen kerran pumppaamaan ja sain jopa tulostakin. Tyttö siirtyi siis tuon jälkeen hyvin pian luovutetusta äidinmaidosta oman äidin maitoon. Olin tyytyyväinen.
Sunnuntaina käytiin tyttöä katsomassa ennen leikkausta ja loppupäivä vain makoiltiin hotellihuoneessa ja odotettiin. Keli oli sen verran toivoton että mihinkään ei jaksettu lähteä, miehellä oli hinku Suomenlinnaan. Kello mateli eikä mitään vielä kuulunut, kerran jo soitinkin sitten osastolle josta kerrottiin että leikkaus oli viivästynyt muutamalla tunnilla joten siksikään mitään ei ollut vielä kuulunut. Tuosta puhelusta ehkä noin 15min myöhemmin leikannut kirurgi soitti että leikkaus on ohi ja kaikki meni hienosti ja tyttö on pian taas teho-osastolla jos halutaan käydä katsomassa. Ja käytiinhän me, vaikka tyttö olikin hengityskoneessa ja muissa letkuissa sekä kipulääkityksen vuoksi unessa. Meidän taistelija oli kuitenkin selvinnyt leikkauksesta hienosti.
Maanantaipäivä meni tytöllä edelleen nukkuessa ja kun keli näytti sopivalta, halusi mies lähteä tänään Suomenlinnaan. Joten aamulla soittelin osastolle ja kyselin kuulumiset sekä kerroin ettei nyt ainakaan päivällä tulla että varmaan vasta sitten illan viimeisellä tunnilla kun pitää samalla käydä pumppaamassa. Kaksi tosi landea osti mobiililiput ja hyppäsi ratikkaan, eka kerta mulla ikinä. :) Vietettiin päivä Suomenlinnassa ja sen sotamuseossa. Illalla kuultiin että jos tyttö toipuu normaalisti, pääsee hengityskoneesta ja kipulääkkeistä eroon, niin keskiviikkona voisi olla siirto vuodeosastolle edessä. Jänniä aikoja, kuinka nopsaan noin pieni ihminen toipuu?
Tiistaina tyttö oli iltapäivään mennessä päässyt hengityskoneesta ja vain happiviikset olivat enää naamalla. Tyttö oli uninen mutta selkeästi tiedosti että oltiin miehen kanssa siinä vieressä. Oli kurja katsoa pientä tyttöä kaikkien letkujen ja putkien joukossa. Leikkaus oli tosiaankin onnistunut hienosti ja toipuminen oli käynnistynyt hyvin, näytti siltä että huomenna siirryttäisiin iltapäivällä vuodeosastolle 48h tarkkailun jälkeen,
Keskiviikko olikin sellainen päivä että mies lähti kotiin, remonttiasioita oli saatava eteenpäin. Olo oli surkea, mies kotona, tyttö osastolla, itse hotellihuoneessa itkemässä. Ei tän nyt näin pitänyt mennä. Aamulla olin saanu varmistuksen että tyttö siirtyy joten iltapäivällä klo 16 jälkeen otinkin suunnaksi Lastenklinikan ja sydänvuodeosaston LK4. Siellä tarkkailuhuoneessa toisen samanikäisen tytön kanssa oli meidän vaalea kutrinen prinsessa, unessa niin kuin niin usein aina. Täällä tulisi menemään sitte tovi jos toinenkin, onneksi vierailuaikoja ei ollut mutta välistä väliin tytön omahoitajat hätistivät unisen äidin hotellille nukkumaan.
Tyttö toipui hyvin ja lääkitykset saatiin purettua, myös nesteenpoiston sotkemat suola-arvot saatiin kuntoon ja lisäsuola lopetettiin. Ja seuraavan viikon maanantaina 12vrk:n iässä tyttö sai kotiutumisluvan. Olin juuri tullut aamun lääkärikierrokselle, tai yritin, myöhästyin muutaman minuutin. Tytön omahoitaja sitten tupsahti huoneeseen ja ensimmäiset sanat olivat että te lähdette sitten tänään kotiin. <3 En oikein meinannut uskoa että tottako näin. Vietin hetken tytön kanssa ja sitten lähdin hotellille, matkalla soitin miehelle että me tytöt tultais nyt kotiin.
Hotellilla omat kamat kasaan ja huoneen luovutus, reppu selässä takaisin Lastenklinikalle. Se 700m tuli tutuksi 10päivän aikana. Mies lähti kotoa, otti matkaseuraksi tuoreista enoista sen nuoremman. Kahden aikaan molemmat miehet saapastelivat tytön huoneeseen turvakaukalon ja omien vaatteiden kera, me oltiin lähdössä kotiin. <3
Vaihdoin tytölle vaatteet ja kävin vielä hoitajan kanssa läpi kipulääkekuviot ja ruiskujen käytön. Tyttö kotiutui nenämahaletkun kanssa kun uni maistui pullolta syödessä ruokaa paremmalta, rintaa tyttö ei oppinut imemään joten pullolla syödään edelleen. Painokontrollit sovittiin omaan neuvolaan ja Lastenklinikka varaili ensimmäisen sydänkontrollin Tyksin lastenpolille meidän puolesta.
Kotona taisteltiin syömisestä pitkiä aikoja eikä paino meinannut lähteä nousuun, laskikin pariin otteeseen. Sitten yhden syötön jälkeen tyttö oksensi ja mukana tuli myös nenämahaletku. Letku ei enää palannut käyttöön jota aina pelkäsin. Nyt paino nousee ja ruoka maistuu.
Tämän päivän sydänkontrollissa paino oli 5930g ja pituus 58.6cm. Ei mikään pikkunen vauva enää. Kontrolleja on kuukausittain Tyksissä, siellä aivan ihanat lääkärit. Jatkossa tuo Turner vie meidät myös endokrinologian puolelle jossa tarkkaillaan kasvua ja kehitystä noin muuten. Onhan meillä tässä välissä ollut myös ristiäiset, tyttö sai nimen 1.10.2016
Mutta, eiköhän tämä riitä yhdelle istumiselle? :)
-S-
PS. Oli se perätilababy myös lonkkavaljaissa. Vasen lonkka todettiin ortopedien toimesta liian löysäksi ja sitten pidettiin lonkkavaljaita 6viikkoa putkeen. Ne suututti. Päästiin niistä hirviöistä kuitenkin eroon viikolla heti ristiäisten jälkeen.
Lauantaina aamulla mulla oli kova hoppu. Olisi pitänyt olla menossa aivan nyt heti ja mieluusti jo eilen. Mies yritti rauhoitella että ei se tästä mihinkään kiireellä ja huoneenkin sai vasta klo 12 jälkeen joten ei hätää, parkkipaikkakysymyskin oli vielä aivan täysin auki. Päästiin kuitenkin lähtemään ja matka eteni olevinaan aivan liian hitaasti.
Helsingin päässä ensimmäisenä edessä oli hotellihuoneen kuittaaminen ja sen jälkeen kiireen vilkkaa auto kohti Lastenklinikkaa. Onneksi sielläkin on viikonloppuisin maksuton pysäköinti ja tuurilla myös vapaita parkkipaikkoja joten ei tullut pitkää kävelymatkaa sektiohaavaiselle ainakaan vielä.
Tyttö oli Lastenklinikan teho-osastolla, LK9 ja huone 3. Viikonloppuisin osastolla sai vierailla vapaasti, mutta viikolla vierailu oli jaettu vierailuaikoihin pitkin päivää. Tänne olin soitellut ja mielessäni hurjasti kaivannut, nyt olin tässä osaston oven ulkopuolella ja odotin että ovi avataan. Vanhempien huoneen kautta varoen eteenpäin, kuin jotain menisi rikki jos liian nopeasti suunnistaa oikeaan paikkaan. Lopulta oikea huone löytyi ja siellä ikkunan viereisellä seinustalla omassa vihreässä kapalossaan oli meidän pieni prinsessa. Kaikki oli kuulemma mennyt hienosti ja tyttö voi hyvin, ilman tehotarkkailua tyttö olisi varmastikin kuulunut normaali vuodeosastolle. Tytöllä oli myös aivan ihania hoitajia.
Päällimmäisenä mielessä oli tietenkin että milloin leikataan. Ensin ajatus oli ollut että jo heti lauantaina, mutta nyt leikkaus oli tytön hyvän voinnin vuoksi siirretty sunnuntaille ja edelle oli mennyt kiireellisempiä tapauksia. Tytölle kerättiin lisää ikää ja voimia.
Oli jotain aivan ihanaa olla taas tytön luona, sitä tunsi itsensä taas kokonaiseksi. Auttoipa tuo tytön läheisyys jopa maidon nousuunkin ja pääsin ensimmäisen kerran pumppaamaan ja sain jopa tulostakin. Tyttö siirtyi siis tuon jälkeen hyvin pian luovutetusta äidinmaidosta oman äidin maitoon. Olin tyytyyväinen.
Sunnuntaina käytiin tyttöä katsomassa ennen leikkausta ja loppupäivä vain makoiltiin hotellihuoneessa ja odotettiin. Keli oli sen verran toivoton että mihinkään ei jaksettu lähteä, miehellä oli hinku Suomenlinnaan. Kello mateli eikä mitään vielä kuulunut, kerran jo soitinkin sitten osastolle josta kerrottiin että leikkaus oli viivästynyt muutamalla tunnilla joten siksikään mitään ei ollut vielä kuulunut. Tuosta puhelusta ehkä noin 15min myöhemmin leikannut kirurgi soitti että leikkaus on ohi ja kaikki meni hienosti ja tyttö on pian taas teho-osastolla jos halutaan käydä katsomassa. Ja käytiinhän me, vaikka tyttö olikin hengityskoneessa ja muissa letkuissa sekä kipulääkityksen vuoksi unessa. Meidän taistelija oli kuitenkin selvinnyt leikkauksesta hienosti.
Maanantaipäivä meni tytöllä edelleen nukkuessa ja kun keli näytti sopivalta, halusi mies lähteä tänään Suomenlinnaan. Joten aamulla soittelin osastolle ja kyselin kuulumiset sekä kerroin ettei nyt ainakaan päivällä tulla että varmaan vasta sitten illan viimeisellä tunnilla kun pitää samalla käydä pumppaamassa. Kaksi tosi landea osti mobiililiput ja hyppäsi ratikkaan, eka kerta mulla ikinä. :) Vietettiin päivä Suomenlinnassa ja sen sotamuseossa. Illalla kuultiin että jos tyttö toipuu normaalisti, pääsee hengityskoneesta ja kipulääkkeistä eroon, niin keskiviikkona voisi olla siirto vuodeosastolle edessä. Jänniä aikoja, kuinka nopsaan noin pieni ihminen toipuu?
Tiistaina tyttö oli iltapäivään mennessä päässyt hengityskoneesta ja vain happiviikset olivat enää naamalla. Tyttö oli uninen mutta selkeästi tiedosti että oltiin miehen kanssa siinä vieressä. Oli kurja katsoa pientä tyttöä kaikkien letkujen ja putkien joukossa. Leikkaus oli tosiaankin onnistunut hienosti ja toipuminen oli käynnistynyt hyvin, näytti siltä että huomenna siirryttäisiin iltapäivällä vuodeosastolle 48h tarkkailun jälkeen,
Keskiviikko olikin sellainen päivä että mies lähti kotiin, remonttiasioita oli saatava eteenpäin. Olo oli surkea, mies kotona, tyttö osastolla, itse hotellihuoneessa itkemässä. Ei tän nyt näin pitänyt mennä. Aamulla olin saanu varmistuksen että tyttö siirtyy joten iltapäivällä klo 16 jälkeen otinkin suunnaksi Lastenklinikan ja sydänvuodeosaston LK4. Siellä tarkkailuhuoneessa toisen samanikäisen tytön kanssa oli meidän vaalea kutrinen prinsessa, unessa niin kuin niin usein aina. Täällä tulisi menemään sitte tovi jos toinenkin, onneksi vierailuaikoja ei ollut mutta välistä väliin tytön omahoitajat hätistivät unisen äidin hotellille nukkumaan.
Tyttö toipui hyvin ja lääkitykset saatiin purettua, myös nesteenpoiston sotkemat suola-arvot saatiin kuntoon ja lisäsuola lopetettiin. Ja seuraavan viikon maanantaina 12vrk:n iässä tyttö sai kotiutumisluvan. Olin juuri tullut aamun lääkärikierrokselle, tai yritin, myöhästyin muutaman minuutin. Tytön omahoitaja sitten tupsahti huoneeseen ja ensimmäiset sanat olivat että te lähdette sitten tänään kotiin. <3 En oikein meinannut uskoa että tottako näin. Vietin hetken tytön kanssa ja sitten lähdin hotellille, matkalla soitin miehelle että me tytöt tultais nyt kotiin.
Hotellilla omat kamat kasaan ja huoneen luovutus, reppu selässä takaisin Lastenklinikalle. Se 700m tuli tutuksi 10päivän aikana. Mies lähti kotoa, otti matkaseuraksi tuoreista enoista sen nuoremman. Kahden aikaan molemmat miehet saapastelivat tytön huoneeseen turvakaukalon ja omien vaatteiden kera, me oltiin lähdössä kotiin. <3
Vaihdoin tytölle vaatteet ja kävin vielä hoitajan kanssa läpi kipulääkekuviot ja ruiskujen käytön. Tyttö kotiutui nenämahaletkun kanssa kun uni maistui pullolta syödessä ruokaa paremmalta, rintaa tyttö ei oppinut imemään joten pullolla syödään edelleen. Painokontrollit sovittiin omaan neuvolaan ja Lastenklinikka varaili ensimmäisen sydänkontrollin Tyksin lastenpolille meidän puolesta.
Kotona taisteltiin syömisestä pitkiä aikoja eikä paino meinannut lähteä nousuun, laskikin pariin otteeseen. Sitten yhden syötön jälkeen tyttö oksensi ja mukana tuli myös nenämahaletku. Letku ei enää palannut käyttöön jota aina pelkäsin. Nyt paino nousee ja ruoka maistuu.
Tämän päivän sydänkontrollissa paino oli 5930g ja pituus 58.6cm. Ei mikään pikkunen vauva enää. Kontrolleja on kuukausittain Tyksissä, siellä aivan ihanat lääkärit. Jatkossa tuo Turner vie meidät myös endokrinologian puolelle jossa tarkkaillaan kasvua ja kehitystä noin muuten. Onhan meillä tässä välissä ollut myös ristiäiset, tyttö sai nimen 1.10.2016
Mutta, eiköhän tämä riitä yhdelle istumiselle? :)
-S-
PS. Oli se perätilababy myös lonkkavaljaissa. Vasen lonkka todettiin ortopedien toimesta liian löysäksi ja sitten pidettiin lonkkavaljaita 6viikkoa putkeen. Ne suututti. Päästiin niistä hirviöistä kuitenkin eroon viikolla heti ristiäisten jälkeen.
