Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulu on ohi..

.. viimeinen rypistys vuotta 2016 jäljellä.

Joulu on tosiaan nyt juhlittu ja jos allekirjoittaneen vatsalta kysytään, on jo aikakin rajoittaa syömistä hiukan. Tuli kyllä kiskottua jouluruokaa, ihan kuin sitä olisi sitten taas nälässä seuraavan vuoden ja nyt pitää syödä varastoon.

Muutaman päivän tauko syömisissä ja sitten vielä vuoden vaihteen selättäminen. Itselle mukavinta tässä vaiheessa joulukuuta on tieto siitä että päivä on lähtenyt jo pidentymään ja kevättä kohti mennään. Toki tuota kevät-osiota en tänään juuri jaksa uskoa kun yön aikana on tullut lunta, kivasti näin joulun jälkeen ja sääennuste näytti että tammikuulla sitten vähän isommin jo pakastaa. Nyt allekirjoittanut voisi vaikka horrostaa tämän lopputalven.

Neiti kasvaa, oli ollut hurjan kilttikin kun sai niin paljon lahjoja. Onneksi sentään kaikkea hyödyllistä. Ryömimään on opittu, tai semmosena mittarimatona tuo menee paikasta toiseen. On hyvin harvoin siinä  mihin jätetään jos hetkeksi lähtee toiseen huoneeseen käymään. Soseita ollaan nyt syöty reilu kolmisen viikkoa ja hyvin tuntuvat uppoavan. Tähän mennessä on kokeiltu perunaa, tästä saatiinkin toisen syöntipäivän jälkeen muhkeat ihottumat, bataattia, porkkanaa ja omenaa sekä kerran kokeiltiin banaania. Näistä varsinkin bataatti ja porkkana on olleet jättimenestyksiä ja niitä varmaankin taas ohjelmaan otetaan kunhan kauppaan seuraavan kerran mennään.

Seuraava käynti kontrollissa osuukin sitten heti vuoden alkuun ja sitä tässä jo odotellaan mielenkiinnolla. Saadaan sitten suuntaa että lähteekö käynnit harvenemaan vai vieläkö pitää käydä kerran kuussa kontrollissa. Äidin mielipide on selkeä, harvemmin passaisi käydä, mutta sydämen kuntohan sen sitten loppuviimeen määrittää että miten jatketaan. Ei ole omissa käsissä se.

Mitäpä muuta. Myönnettävä on että huomaan ajoittain kärsiväni rehellisestä vauvakuumeesta. Tällaista ei ollut edes silloin kun tyttöä "tehtiin". Nyt huomaan jääväni tuijottamaan muiden ultrakuvia ja pohdin että olisi se mukava vielä kerran kokea se jännitys mikä ultraan mennessä tulee ja ne fiilikset kun ensimmäisen kerran näet pienen ihmisenalun. Tai edes sen miltä tuntui epäuskoisena katsoa sitä raskaustestiä että onko tuossa nyt sitten viiva vai viivan paikka, onko tämä vai ei.

Ehkä vielä joskus, ei ehkä kuitenkaan ennen kuin tyttö täyttää kolme. Ehkä. Ajatus olisi että tammikuussa käyn laitattamassa hormoonikierukan, sellaisen kolmen vuoden käyttöön sopivan. Saahan tuon pois sitten aiemmin jos tuntuu siltä että kuitenkin haluaisi.

Välillä sitä herää siihenkin että on mielessään pohtinut että mihin sitten laittaisi toisen lastensängyn ja miten sitä jaksaisi kahden kanssa. Tyttö on ollut sillä tavoin helppo ettei ole kärsinyt koliikista tai muistakaan vaivoista ja on kokoajan nukkunut yönsä hyvin; maksimimäärä herätyksiä on ollut 2. Kävisikö sitten minun tuurillani niin että toinen olisikin aivan päinvastainen? Tai ehkä sukukirous iskisi ja yhden sijasta tulisikin kaksi? Sitten sitä toteaa itselleen että nämä ei ole tämän hetken huolia ja jos joskus vielä tähän hommaan lähdetään niin asioilla on kuitenkin tapana järjestyä tavalla tai toisella.

Nyt kuitenkin hetkeksi nauttimaan omasta ajasta kun tyttö on päiväunillaan. Ihanaa kun ei ole kiire yhtään minnekään ja mieskin palaa työn ääreen vasta huomenna.

Jos en enää tämän vuoden puolella ehdi/jaksa kirjoitella niin..





tiistai 19. huhtikuuta 2016

Rv 24+0

Taas on yksi viikko kasassa. Vähemmän edessä näitä viikkoja kuin takana. Hurjaa.

Eipä tässä viikon sisään ole juuri kummempia tapahtunut, itse olen saanut sinniteltyä töissä vaikka se välillä käy enemmän työstä kuin työ itsessään.

Kevät on ihan tosissaan täällä, se hiukan virkistää mielialaa ja saa jaksamaan edes hitusen paremmin. Vaikka tottahan se on että maanantain ensimmäinen ajatus on että perjantaihin on vielä niiiiiiin paljon matkaa. Tämä viikko töissä tuntuu vielä jotenkin aiempaa pidemmältä kun tietää että yksi työkavereista on viimeistä viikkoa täällä, että perjantain jälkeen se ei sitten enää tule tänne töihin vaan pitää mennä ihan muualle että sen kanssa pääsee juttelemaan.

Toinen työkaveri irtisanoi itsensä ja onkin loput irtisanomisajastaan sairaslomalla. Jännä.

Äitiyspakkaus olisi postista noudettavissa, eilen tuli viesti. Piti se eilen vielä hakeakin, mutta perhevalmennuksen jälkeen aivot oli niin täynnä lässytyshöttöä ettei millään muistanut enää sitä oikeasti tärkeää asiaa. Jos tänään töiden jälkeen jaksais hakea sen pois sieltä ja illalla hypistellä miehen kanssa laatikkoa ja sen sisältöä.

Joo, tiedetään. Laatikko on kovasti poikaväreissä ja meille tulee tyttö. Tosin, itsellä on väreistä suurin mieltymys vihreisiin ja sinisiin väreihin, joten ehkä tämä tukee sitten osittain sitäkin, mene ja tiedä.

Tuleva kummitäti toi pinnasängyn sunnuntai-illalla. Siellä se makaa pitkin pituuttaan, palasina, yläkerran lattialla. Ehkä se kasaan vielä saadaan ennen elokuuta? Ehkä kesäkuussa? Eikös se sitten riitä?

Torstaina on mielenterveyshoitajan arviointi. Se sitten siirtyi viime viikosta kun hoitajalle iski kevään vakiokalustoon kuuluva flunssa. Noh, tällä viikolla katsotaan sitten että millasia pisteitä ropisee testeistä.

-S-

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Rv 22+0, 154päivää takana

Uusi viikko paukahti, nyt ollaan siinä pisteessä että saa alkaa olla Kelan suuntaan yhteydessä. Meidän neiti jonka ei pitänyt kehittyä mihinkään, on jo näin iso ja potkii kuin mikäkin jalkapalloilija. Voin sanoa että mulla on rakko melko kovilla kun tuo häärää tuolla.

Eilen oli eka perhevalmennus, sain sinne miehenkin mukaan. Oli ihan mukava käynti siellä. Ensi viikolla seuraava heti maanantaina. Jotain puliveivausta se varmaan vaatii että sinne pääsee kun menin vaihtamaan maanantain iltavuoroksi aamupäivän kontrolliultran takia, mutta mä haluan sinne kun aiheena on synnytys. Don't wanna miss that.

Tänään on neuvolapäivä. Iltapäivällä pitäis hurauttaa sinne sitten juttelemaan noita Kelan asioita. Kai sitä kohta pääsee oikeesti miettimään kaikkia äitiyslomajuttujakin, ettei vaan haaveile niistä sillee hiljaa pienessä mielessään. Sinne saakka kun jaksais jotenkin rimpuilla. Äippis alkais kait heinäkuun alussa eli semmosen kolmen kuukauden päästä, vasta.

Töissä oleminen on ku olis täi siinä kuuluisassa tervassa. Kaukana ei kyllä ole et sanoisin vähän pahasti pomolle kun se tossa kieppuu kiukkuumassa kun työnlaatu ei vastaa sitä mitä toivotaan. Se on hienoo et jotkut täällä jaksaa ottaa hommansa niin vakavasti et viittii panostaa. Mä yritän vaan selvitä aamupäivästä iltapäivään jotenkin edes elossa. En jaksa antaa itsestäni tälle paikalle yhtään minimiä enempää ja joskus sen miniminkin irrottaminen on aikalailla työlästä hommaa.

Yläkerran remppa on valmis. Matto on lattialla, vielä kun löytäis sinne ne oikeet verhot niin kaikki olis hyvin. Koirakin päätti että ihan seinään alottaa sisäsiisteyden, tähän asti siit on saanu oikein vääntämällä vääntää mutta nyt se sitten alotti ihan tosta vaan.

Mies teki eilen pihahommat, mulle jäi vielä kukkapenkkien perkaaminen ja sit sais kevät tulla, tai onhan se jo tullukin, mut sitten on meidän pihakin siihen valmiina. Viime vuonna kaikki pihahommat vähän jäi ja tehtiin niitä epäolennaisia asioita jostain syystä.

Mä olen vähän poikki. Jotenkin tuntuu et se seinä on taas tossa, enkä jaksa tehdä muuta ku nojata siihen. Ehkä joskus vielä pääsee sinne toisellekin puolelle? Jotenkin.

-S-