Noniin.
Niinhän siinä sitten kävi että kun äitiysloma alkoi niin blogin kirjoittelu jäi. Jotenkin sitä kotosalla ei ole tullut avattua tietokonetta vaan kaikki netin käyttö on tapahtunut tabletin tai kännykän välityksellä, kummallakaan noista en jaksa mitään pitkiä tekstejä kirjoittaa joten niin vaan jäi kaikki.
Yritänpäs nyt kirjoitella jonkinlaista läpileikkausta loppuraskaudesta, tytön syntymästä ja näistä ensimmäisestä vähän vajaasta kolmesta kuukaudesta yhdessä. Koittakaa pysyä mukana.
Loppuraskaus.
Aiemmin jo kirjoittelinkin että tyttö oli itsepintaisesti perätilassa ilmeisesti koko odotusajan. Tämän vuoksi sitten rv 37+0 ajeltiin taas kerran Tyksin äitiyspoliklinikalle, tällä kertaa oli tarkoitus kokeilla ulkokäännöstä ja sen jälkeen pohtia että mitenkä sitten jatkossa. Pitkältä tuntuneen käyrillä makaamisen jälkeen pääsin sitten täysin uuden lääkärin pakeille ja yhdessä päätettiinkin että kokeillaan josko tyttö suostuisi kääntymään, mutta jos näyttää siltä että käännös ei ole tytölle mieleen niin annetaan sitten olla. Ja niinhän siinä sitten kävi että kovapäisesti tyttö pysyi perätilassa, puoleen matkaan kääntyi mutta siitä eteenpäin ei sitten enää hievahtanut joten asian annettiin lyhyen yrittämisen jälkeen olla. Lääkäri kysyi sitten minulta ja mieheltä mielipidettä että mitäs olette miettineet, melko suoraan sanoin että itse haluan nyt sitten tässä kohtaa elektiivisin sektion ja lääkäri oli samaa mieltä, todeten myös ettei tyttö perätilassa edes mahtuisikaan lantiosta tulemaan. Kaiken hyvän lisäksi neiti oli perätilasynnytykseen nähden virheasennossa ollessaan jalat synnytyskanavassa. Ei siis mikään helppo lapsi ollenkaan.
Lähdettiin miehen kanssa kotiin sektiopäivä paperiin merkittynä. Meidän tyttö syntyisi siis 3.8.2016 elektiivisellä sektiolla rv 39+1.
Synnytys.
Keskiviikkoaamulla 3.8 lähdettiin miehen kanssa kohti Tyksiä. Aikataulun mukaan piti ilmoittautua synnytysvuodeosasto 1:lle klo 8 aamulla ja syömättä sekä juomatta piti olla tottakai. Ajoissa oltiin ja mukava kätilö otti allekirjoittaneen vastaan ja hetken odottelun jälkeen pääsin pukemaan sairaalan kaapua ja lämpöpaitaa päälle. Ja kun suunnitellusta toimenpiteestä oli kyse niin myös katetrin sain jo tässä vaiheessa päivää. Lähdettiin vielä äitiyspolin puolelle tarkistamaan onko tyttö edelleen perätilassa; mihinkäs tuo olisi muuttunut. Myös lapsiveden määrä oli laskenut normaalista vähäiseen joten tytön oli hyvä aika syntyä. Sitten vain huoneeseen odottelemaan. Odottelu meni sen verran pitkäksi että iltapäivästä alkoi heikottaa ja sain sokeritipan jotta järki pysyy jotenkin kasassa. Mies ravasi ulos ja sisään, selvästi hieman jännitti.
Sitten 14:30 kun hoitajilla oli vuorovaihtunut, tuli aamulla vastassa ollut kätilö sanomaan että nyt lähdetään, hän vielä samalla kun lähtee töistä niin kärrää meidät odottamaan heräämöön siirtymistä saliin. Kauaa ei ehditty odotella heräämön tiloissa kun mies jo lähti vaihtamaan vaatteita ja minä taapersin leikkuriin. Kun olin sitten jotenkin päässyt siihen pöydälle kyljelleni alkoi jännittää. Varmaankin sillä hetkellä sitä jotenkin tajusi että herranen aika, meille syntyy kohta lapsi. :D Oli kai se aikakin tuossa kohtaa asia tajuta viimeistään.
Anestesialääkäri (tai no joku erikoistuva se oli) tuli laittamaan puudutteet. Ei oikein meinannut osua kun omien turvotuksieni takia en saanut selkää kunnolla pyöristymään, parit salamat iski oikeaan reiteen kun lääkäri metsästi oikeeta väliä puudutteelle. Mutta kun paikka löytyi niin homma lähti toimimaan tosi nopsaan ja mies pääsi mukaan saliin.
Leikkaava lääkäri siinä sitten totesi että voi tuntua täällä tältä ja tältä. Totesin vain takaisin että missä pitäis tuntua, kaikkia nauratti että jaaha, hyvin puutuu. Oli mukava salihenkilökunta kyllä.
Sitten klo 15:06 syntyi pieni tyttö; 3570g ja 48cm. Ensin kaksi aivastusta ja sitten itku. Kätilö toi tytön aivan heti näytille ja suukotettavaksi, sen jälkeen puhdistettiin suu ja nenä ja komensin miehen ottamaan kuvan tytöstä. Hetken päästä kätilö toikin tytön mun rinnalle ja siinä sitten ihmeteltiin toisiamme. Voi kun tyttö oli pieni. Samalla mua sitten kursittiin kasaan ja mies huokaili vieressä, taisi siltä kyynelkin karata huomaamatta. Mut siirrettiin heräämöön ja siinä välissä mies kävi vaihtamassa vaatteet ja tyttö mitattiin ja tutkittiin. Täyden 10 pisteen tyttö. Ja viiden maissa päästiin sitten takaisin osastolle kun heräämötarkkailussa kaikki oli kunnossa.
Osastolla.
Oltiin kahden hengen huoneessa jossa toisella äidillä oli edellisiltana syntynyt poikavauva. Me siinä tytön kanssa ihmeteltiin toisiamme ja yritettiin opetella syömään. Oli hankala olla kun itse ei oikein aina uskaltanut liikahtaa tai nostaa toista kun toinen oli niin pieni. Kun jälkivuoto sitten illemmalla alkoi, soitin hoitajan auttamaan sen kanssa ja samalla lastenhoitaja vei tytön pesulle ja puettavaksi. Tuolta reissulta tyttö tulikin takaisin mutta myöhemmin lastenhoitaja tuli hakemaan tytön uudelleen, kun lastenlääkäri halusi mitata verenpaineet ja ultrata sydämen. Ajattelin että kivahan se on että tutkitaan.
Tovia myöhemmin lastenhoitaja tuli ilmoittamaan että verenpaineissa on häikkää ja lääkäri ultraa, tyttö siirtyy nyt suoraan lastenteholle tarkkailuun ja mahdolliseen lääkityksen aloitukseen. Yöllä, joskus klo 22 lääkäri tuli sitten kertomaan että tytöllä epäillään aortan ahtautumaa (aortan koarktaatiota) johon on nyt aloitettu lääkitys ja mahdollisesti torstaina tyttö siirtyy Helsinkiin Lastenklinikalle. Voitte varmasti kuvitella miten hormooneissa asian ottaa, itku oli niin loputon että yövuorossa ollut kätilö päättii siirtää mut yhden hengen huoneeseen jotta saisin itkeä rauhassa. Aamuksi luvattiin että pääsen lasten teholle tyttöä katsomaan.
Aamulla odotin malttamattomana että kätilö tulee. Halusin äkkiä pystyyn ja yläkertaan lasten teholle. Kätilö kertoi että yö oli mennyt hyvin ja tyttö voi hienosti joten malta edes syödä niin mennään sitten. Ja mentiinhän me. Keskellä kaaosta jossa minulle ilmoitettiin että tyttö on lähdössä juuri Helsinkiin. Kätilö sentään sai sanottua että äidille ei ole ilmoitettu asiasta. Ehdin olla tytön kanssa ehkä 10minuuttia, silitellä ja kertoa että rakastan ja tulen pian perässä. Sitten tyttö jo lähtikin. Näky oli lohduton; remmejä, tukia, putkia ja letkuja, neuloja. Kaiken sen keskellä maailman tärkein pieni ihminen lähdössä liian isolle matkalle vieraiden, mutta varmasti osaavien ihmisten kanssa.
Itkulle ei tullut loppua ja soittelinkin ensitöikseni iltapäivällä Helsinkiin että onko tyttö siellä jo teholla, mikä on vointi ja mitä on todettu. Vastaukset olivat tietenkin aika olemattomia kun mitään ei ollut vielä ehditty tekemään. Johti tuo puhelu kuitenkin siihen että HUS:n sosiaalityöntekijä soitteli mulle päin ja seuraavaan päivään mennessä meille miehen kanssa oli järjestetty majoitus lauantaista lähtien läheltä Lastenklinikkaa, olin vain vielä itse jumissa osastolla; epipumppu edelleen kiinni selkänahassa.
Perjantaina pääsin lopulta pois ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen. Oli varsin tympeetä olla osastolla jossa kaikilla muilla oli vauva, yksin. En juuri huoneesta liikkunut kun itku oli jotensakin herkillä. Kotiin oli outo tulla, kun oli ajatellut että seuraavan kerran tänne sitten vauvan kanssa. Nyt tulinkin yksin taas kerran.
Olo sektion jälkeen oli hyvä, mitä nyt jotkin liikkeet saivat haavan vihlomaan ja burana+panadol-cocktail oli enemmän kuin toimiva. Oli kiva tulla kotiin jossa kylpyhuono/saunaremontti oli edelleen vasta alkusoitoissa. Oli kuitenkin yritettävä nukkua, lauantaiaamulla olisi sitten lähtö kohti Helsinkiä.
perjantai 28. lokakuuta 2016
keskiviikko 29. kesäkuuta 2016
34+1, keskiviikon tohinoita
En sitten saanut itseäni koneelle eilen, varmaan vaikutti sekin etten ollut töissä ja kotona en vain yksinkertaisesti jaksa avata tietokonetta ja häärään netissä vain kännykällä.
Eilen, 34+0, oli taas visiitti TYKSiin äitiyspolille. Ensimmäistä kertaa ajat siellä oli myöhässä. Montakohan kertaa sitä on itse jo ehtinyt rehata itsensä tuonne asti ja aina on päässyt aikanaan, kerran jopa ajoissa, huoneeseen. Hyvin ovat TYKSissä tämän puolesta kyllä vetäneet.
Eilen oli paikalla vain yksi lääkäri ja kätilö, ilmeisesti enää ei ollut tarvetta sydäntä katsella kun se on jo kolmeen kertaa ruokottu läpi. Neiti kasvaa tasaisesti omilla käyrillään, olka-reisimitat alakäyrällä, vartalo ja pää keskikäyrällä, vähän alapuolella. Painoarvio kuitenkin eilen 2315g, eli aikalailla samoissa mitoissa likka kasvaa kuin muutkin näillä viikoilla.
Perätilababyhan se siellä majailee, niin kuin epäilinkin. Vielä yksi kontrolliultra on 3viikon päästä, eli tasan rv 37+0. Katsotaan olisiko likka kääntynyt ja jos mahdollista niin kokeillaan ulkokääntöä. Eipä se tosin juuri ressaa että miten päin likka on, jos menee sektioksi niin sitten menee, mennään tilanteen mukaan ja sen mukaan että mikä on paras vaihtoehto molemmille. En koe olevani sen huonompi ihminen, syntyy tyttö sitten sektiolla tai normaalisti alakautta. Jääräpäinen lapsi vaan. :)
Tänään kävin sitten vielä neuvolassakin. Neuvolan terkka vaihtuu, tämä oli viimeinen kerta A:n kanssa. Siellä oli kaikki hienosti, jalat nyt on tuommoset nestepallot, mutta näyte oli puhdas ja verenpaineet normaalit (eikä mitään kummia kutinoita tai päänsärkyjäkään ole ollut) niin ei noihin koipiin sitten enempää huomiota kiinnitettykään. Toinen mikä sai olla oman onnensa nojassa on tuo surullisen kuuluisa SF-mitta joka monelle aiheuttaa melkein paniikin. Otettiin mitta nyt sitten ihan muuten vaan (36cm), vaikka A:kin totesi ettei sillä ole mitään väliä kun kokoultrassa oltiin juuri eilen. Otti kun kerran kuvioon kuuluu. :)
Seuraavan kerran neuvola 2viikon päästä (lääkärineuvola) ja sitten 3viikon päästä TYKSiin jos vielä yhtenä palana ollaan. Lääkärin kanssa eilen juteltiin että Leeppi sitä ennen aikaisen synnytyksen riskiä nostaa, ei katsonut kohdunkaulaa. Ei sillä kuulemma juuri enää väliä ole kun näillä viikoilla ei enää syntymistä estellä eikä kortisoneja anneta, joten vaikka olisi kohdunkaula lyhentynytkin niin oman olon mukaan saa mennä ja toheltaa eteenpäin. Jännä ajatus että ollaan jo niin pitkällä että neiti saa syntyä jos on tullakseen, kukaan ei sano enää ei.
Työpäivät: to, pe, la ja ma. Sitten se alkais, äitiysloma. Tuntuu ihan ikuisuudelta vaikka onkin enää muutama hassupäivä. Mitähän sitä sitten äitiyslomalla tekis, muutakin kuin pesis ne ikkunat jotka viime vuotisten häiden vuoksi jäi kokonaan pesemättä. :D
-S-
Eilen, 34+0, oli taas visiitti TYKSiin äitiyspolille. Ensimmäistä kertaa ajat siellä oli myöhässä. Montakohan kertaa sitä on itse jo ehtinyt rehata itsensä tuonne asti ja aina on päässyt aikanaan, kerran jopa ajoissa, huoneeseen. Hyvin ovat TYKSissä tämän puolesta kyllä vetäneet.
Eilen oli paikalla vain yksi lääkäri ja kätilö, ilmeisesti enää ei ollut tarvetta sydäntä katsella kun se on jo kolmeen kertaa ruokottu läpi. Neiti kasvaa tasaisesti omilla käyrillään, olka-reisimitat alakäyrällä, vartalo ja pää keskikäyrällä, vähän alapuolella. Painoarvio kuitenkin eilen 2315g, eli aikalailla samoissa mitoissa likka kasvaa kuin muutkin näillä viikoilla.
Perätilababyhan se siellä majailee, niin kuin epäilinkin. Vielä yksi kontrolliultra on 3viikon päästä, eli tasan rv 37+0. Katsotaan olisiko likka kääntynyt ja jos mahdollista niin kokeillaan ulkokääntöä. Eipä se tosin juuri ressaa että miten päin likka on, jos menee sektioksi niin sitten menee, mennään tilanteen mukaan ja sen mukaan että mikä on paras vaihtoehto molemmille. En koe olevani sen huonompi ihminen, syntyy tyttö sitten sektiolla tai normaalisti alakautta. Jääräpäinen lapsi vaan. :)
Tänään kävin sitten vielä neuvolassakin. Neuvolan terkka vaihtuu, tämä oli viimeinen kerta A:n kanssa. Siellä oli kaikki hienosti, jalat nyt on tuommoset nestepallot, mutta näyte oli puhdas ja verenpaineet normaalit (eikä mitään kummia kutinoita tai päänsärkyjäkään ole ollut) niin ei noihin koipiin sitten enempää huomiota kiinnitettykään. Toinen mikä sai olla oman onnensa nojassa on tuo surullisen kuuluisa SF-mitta joka monelle aiheuttaa melkein paniikin. Otettiin mitta nyt sitten ihan muuten vaan (36cm), vaikka A:kin totesi ettei sillä ole mitään väliä kun kokoultrassa oltiin juuri eilen. Otti kun kerran kuvioon kuuluu. :)
Seuraavan kerran neuvola 2viikon päästä (lääkärineuvola) ja sitten 3viikon päästä TYKSiin jos vielä yhtenä palana ollaan. Lääkärin kanssa eilen juteltiin että Leeppi sitä ennen aikaisen synnytyksen riskiä nostaa, ei katsonut kohdunkaulaa. Ei sillä kuulemma juuri enää väliä ole kun näillä viikoilla ei enää syntymistä estellä eikä kortisoneja anneta, joten vaikka olisi kohdunkaula lyhentynytkin niin oman olon mukaan saa mennä ja toheltaa eteenpäin. Jännä ajatus että ollaan jo niin pitkällä että neiti saa syntyä jos on tullakseen, kukaan ei sano enää ei.
Työpäivät: to, pe, la ja ma. Sitten se alkais, äitiysloma. Tuntuu ihan ikuisuudelta vaikka onkin enää muutama hassupäivä. Mitähän sitä sitten äitiyslomalla tekis, muutakin kuin pesis ne ikkunat jotka viime vuotisten häiden vuoksi jäi kokonaan pesemättä. :D
-S-
torstai 23. kesäkuuta 2016
tiistai 21. kesäkuuta 2016
33+0, 4viikkoa täysiaikaiseen.
Saavuin taas, ilman sen kummempaa asiaa. :)
Noh. On meillä sen verran edistytty että viime viikolla kotiutui sekä turvakaukalo että lauantaina lopulta vaunutkin. Eli isoimmat hankinnat on nyt sitten tehty ja voi rauhassa keskittyä enää siihen pikku juttuihin hommailuun sitten vaan. Turvakaukalo on uuden uusi, tämä malli ja väri:
Rattaiksi valikoituvat sitten tämän mallin Emmaljungat. Väri ei ole ihan sama kuin kuvassa, jonka julmasti ryöstin netistä, vaan enemmän sellaiseen ruskeaan/kupariin/vihreään taittavat. Vähän hankala ottaa väriin kantaa kun joka valossa ne näyttää hiukan erilaisilta. :D
Odotus-appi tänään kettuili toteamalla että ei mene enää kauaa. No jaa, ihan tarpeeksi kauan ja silti turhan vähän aikaa.
TyöTJ tämän päivän jälkeen 8. Ihmeen hitaasti aika menee kun odottaa että jokin vain loppuisi. Noh, odottavan aika on tunnetusti pitkä ja blaa blaa..
Viime viikolla neiti aiheutti jo sydämen tykytyksiä kun vietti muutaman päivän lähes täydellistä hiljaiseloa. Jouduin tekemään jopa ihan muutamat liikelaskennat jotta sain pään rauhoittumaan. Tällä viikolla moiseen ei ole tarvinnut alkaa, on sen verran riittänyt tuota vilskettä mahassa. Ja jotenkin, varsinkin kun ajelee Kuplalla niin neiti innostuu entistä enemmän.
Epäilen tosin että tuo hiljaisuus johtui kääntymisestä. Toivon ja hiljaa haluan uskoa että neiti tuossa välissä kääntyi jo raivotarjontaan ja että tämä todetaan myös viikon päästä ultrassa. Fingers crossed että fiilikset pitää paikkansa.
Viikon päästä ultra. Sitä tässä jo odotellaan. Omalla tavallaan ihan mukavaa että meille on näitä siunaantunut näinkin paljon, vaikka syy niille nyt ei ehkä se mukavin olekaan. Tosin, aina kiva tietää että kirppu jaksaa hyvin eikä mitään valtavaa yllätystä ole tulossa mistään suunnasta.
Työkaverin kanssa täällä haihatellaan näitä odotusjuttuja. Ihan mukava että on tässä lähelläkin joku jolle asioista jutella. Mutta mä alan hiljalleen kaipaamaan mun kroppaa, siis sitä kontrollin tunnetta mikä on omasta kehosta. Mä haluan nukkua mahallani ja mä haluan käydä koiran kanssa lenkillä ilman että happi loppuu ja joka sadalla metrillä supistaa. Mä haluan saada tavarat lattialta ilman että se vaatii sirkustemppuja Finlandian verran. Riittäis jo.
*S*
Noh. On meillä sen verran edistytty että viime viikolla kotiutui sekä turvakaukalo että lauantaina lopulta vaunutkin. Eli isoimmat hankinnat on nyt sitten tehty ja voi rauhassa keskittyä enää siihen pikku juttuihin hommailuun sitten vaan. Turvakaukalo on uuden uusi, tämä malli ja väri:
Rattaiksi valikoituvat sitten tämän mallin Emmaljungat. Väri ei ole ihan sama kuin kuvassa, jonka julmasti ryöstin netistä, vaan enemmän sellaiseen ruskeaan/kupariin/vihreään taittavat. Vähän hankala ottaa väriin kantaa kun joka valossa ne näyttää hiukan erilaisilta. :D
Odotus-appi tänään kettuili toteamalla että ei mene enää kauaa. No jaa, ihan tarpeeksi kauan ja silti turhan vähän aikaa.
TyöTJ tämän päivän jälkeen 8. Ihmeen hitaasti aika menee kun odottaa että jokin vain loppuisi. Noh, odottavan aika on tunnetusti pitkä ja blaa blaa..
Viime viikolla neiti aiheutti jo sydämen tykytyksiä kun vietti muutaman päivän lähes täydellistä hiljaiseloa. Jouduin tekemään jopa ihan muutamat liikelaskennat jotta sain pään rauhoittumaan. Tällä viikolla moiseen ei ole tarvinnut alkaa, on sen verran riittänyt tuota vilskettä mahassa. Ja jotenkin, varsinkin kun ajelee Kuplalla niin neiti innostuu entistä enemmän.
Epäilen tosin että tuo hiljaisuus johtui kääntymisestä. Toivon ja hiljaa haluan uskoa että neiti tuossa välissä kääntyi jo raivotarjontaan ja että tämä todetaan myös viikon päästä ultrassa. Fingers crossed että fiilikset pitää paikkansa.
Viikon päästä ultra. Sitä tässä jo odotellaan. Omalla tavallaan ihan mukavaa että meille on näitä siunaantunut näinkin paljon, vaikka syy niille nyt ei ehkä se mukavin olekaan. Tosin, aina kiva tietää että kirppu jaksaa hyvin eikä mitään valtavaa yllätystä ole tulossa mistään suunnasta.
Työkaverin kanssa täällä haihatellaan näitä odotusjuttuja. Ihan mukava että on tässä lähelläkin joku jolle asioista jutella. Mutta mä alan hiljalleen kaipaamaan mun kroppaa, siis sitä kontrollin tunnetta mikä on omasta kehosta. Mä haluan nukkua mahallani ja mä haluan käydä koiran kanssa lenkillä ilman että happi loppuu ja joka sadalla metrillä supistaa. Mä haluan saada tavarat lattialta ilman että se vaatii sirkustemppuja Finlandian verran. Riittäis jo.
*S*
tiistai 14. kesäkuuta 2016
32+0, äitiysloma lähenee
Täällä taas. Ajattelin että pidän nyt kuitenkin kiinni siitä tasaviikolla kirjoittamisesta ja tässä ollaan taas.
Juuri kummempia kerrottavia ei ole menneeltä viikolta. Neiti möyryää edestakaisin ja melko useasti jalka ilmeisesti on tuolla kohdunkaulalla. Pitänee pyytää seuraavan kerran TYKSissä että ultraavat tuon kohdunkaulan, ettei mitään omituisia ylläreitä ole siellä tästä potkimisesta tulossa.
Seuraavaan ultraan on vielä matkaa pari viikkoa, tuntuu ihan ikuisuudelta. Seuraava neuvola on heti sen jälkeen. Vaikka tässä kohtaa kai jo kaiken pitäisi tulla useammin, niin tuntuu että välit senkun pitenee vaan. Kaikki tuntuu ikuisuudelta mutta toisaalta ei sillä niin väliä. Neiti liikkuu sen verran paljon, ettei ainakaan huolta toisen voinnista tarvitse sen puolesta kantaa.
Tämän päivän jälkeen työTJ on 13. Vajaa kaksi viikkoa siis äitiyslomaan ja niistäkin suurin osa menee iltavuoroa tehden. Iltalisät vielä kotiin tästä firmasta ennen äippistä. :)
Huomenna olisi varmaankin hyvä hetki tilata se turvakaukalo. Katsoin jo sopivan ja lomarahat tulee huomenna. Vielä vaan pitäisi miehen kanssa päättää että otetaanko perusväreistä (sininen ja punainen) vai maksetaanko muutama kymppi extraa ja otetaan musta tai aavikon ruskea. Tuo ruskea ainakin kiehtoisi allekirjoittanutta, mutta kysytään vielä miehen mielipide asiaan. :) Punainen menisi kyllä auton kanssa yhteen, jos perusteluja värille pitää antaa.
Lauantaina pitäisi ehtiä katsomaan yhdet rattaat ja shoppailla vaatteet ystäväperheen pojan rippijuhliin. Aika nihkeästi on tullut osteltua äitiysvaatteita kun tuntuu ettei niitä sitten taas hetkeen tarvita. Imetysvaatteisiin (ja liiveihin) voisi varmaan hiljalleen alkaa panostaa. Ja ehkä sitä voisi kesäksi jonkun hameen?
Pitäisi kehitellä jotain hyvää töihin tuotavaa kun äippis alkaa. Niin, ja ensi viikollahan on jo juhannuskin herranjestas. :) Mihin tämä aika oikein menee?
-S-
Juuri kummempia kerrottavia ei ole menneeltä viikolta. Neiti möyryää edestakaisin ja melko useasti jalka ilmeisesti on tuolla kohdunkaulalla. Pitänee pyytää seuraavan kerran TYKSissä että ultraavat tuon kohdunkaulan, ettei mitään omituisia ylläreitä ole siellä tästä potkimisesta tulossa.
Seuraavaan ultraan on vielä matkaa pari viikkoa, tuntuu ihan ikuisuudelta. Seuraava neuvola on heti sen jälkeen. Vaikka tässä kohtaa kai jo kaiken pitäisi tulla useammin, niin tuntuu että välit senkun pitenee vaan. Kaikki tuntuu ikuisuudelta mutta toisaalta ei sillä niin väliä. Neiti liikkuu sen verran paljon, ettei ainakaan huolta toisen voinnista tarvitse sen puolesta kantaa.
Tämän päivän jälkeen työTJ on 13. Vajaa kaksi viikkoa siis äitiyslomaan ja niistäkin suurin osa menee iltavuoroa tehden. Iltalisät vielä kotiin tästä firmasta ennen äippistä. :)
Huomenna olisi varmaankin hyvä hetki tilata se turvakaukalo. Katsoin jo sopivan ja lomarahat tulee huomenna. Vielä vaan pitäisi miehen kanssa päättää että otetaanko perusväreistä (sininen ja punainen) vai maksetaanko muutama kymppi extraa ja otetaan musta tai aavikon ruskea. Tuo ruskea ainakin kiehtoisi allekirjoittanutta, mutta kysytään vielä miehen mielipide asiaan. :) Punainen menisi kyllä auton kanssa yhteen, jos perusteluja värille pitää antaa.
Lauantaina pitäisi ehtiä katsomaan yhdet rattaat ja shoppailla vaatteet ystäväperheen pojan rippijuhliin. Aika nihkeästi on tullut osteltua äitiysvaatteita kun tuntuu ettei niitä sitten taas hetkeen tarvita. Imetysvaatteisiin (ja liiveihin) voisi varmaan hiljalleen alkaa panostaa. Ja ehkä sitä voisi kesäksi jonkun hameen?
Pitäisi kehitellä jotain hyvää töihin tuotavaa kun äippis alkaa. Niin, ja ensi viikollahan on jo juhannuskin herranjestas. :) Mihin tämä aika oikein menee?
-S-
maanantai 13. kesäkuuta 2016
Turnertyttönen.
Ensimmäisen kerran mainitsin ääneen että blogi on olemassa. Ja keskustelukumppanilta sain vinkin että voisin ehkäpä kirjoittaa tekstin tuosta Turnerista ja siitä mitä fiiliksiä se nostaa pintaan. Tämmöinen löytynee faktoineen jokaisesta turneria käsittelevästä blogista, mutta ehkä ne omat fiilikset sitten kuvaa tämän tekstin sisällön parhaiten.
En ole muutenkaan varma olenko itse käsitellyt aihetta tarkemmin, vai vaan tyytynyt jossakin sivulauseessa asiasta mainitsemaan ja jättänyt sitten loput mahdollisen lukija selvitettäväksi.
Kaikki lähti tosiaan sieltä np-ultrasta kun niskaturvotus oli reippaasti koholla. Ärsytti ja suututti kun ultran tehnyt hoitaja viittasi ensimmäisenä ja ainoana vaihtoehtona Downiin. Tietenkin sitä myös illan aikana perehtyi kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin vaihtoehtoihin jotka liittyivät niskaturvotukseen. Paniikki kruunautui kun verikoeseulan tulokset antoivat Down-riskiksi 1:4. Siinä oli maailman loppu lähellä.
Istukkabiopsiaa yritettiin TYKS:n äitiyspolilla kahdesti, jälkimmäinen yritys onnistui ja seuraavana maanantaina perinnöllisyyslääkäri soitti ja kuulin ensimmäisen kerran sanat Turnerin oireyhtymä. Tässä kohtaa Terveyskirjaston nettisivusta tuli melkein raamattua vastaava teos.
Turnerin oireyhtymästä voi lukaista tarkemmin täältä, referoin jotakin tuohon alle.
-Tytöillä on yleensä kaksi X-kromosomia. Jos toinen X-kromosomi tai osa siitä puuttuu, kyseessä on Turnerin oireyhtymä
- Suomessa syntyy vuosittain 10–15 tyttöä, joilla on Turnerin oireyhtymä.
Näitä juttuja joita Turnerissa voi olla.
-Monilla Turner-tytöillä hiusraja on tavanomaista alempana tämän poimumuodostuman takia. Heille on kuitenkin tyypillistä, että hiukset kasvavat vahvoina ja kauniina, joten kampaajan keinoin ylimääräiset poimut jäävät helposti piiloon.
-Kapea ja korkea kitalaki on Turner-tytöille tyypillinen rakennepoikkeavuus, joka voi altistaa toistuville korvatulehduksille ja aiheuttaa usein hampaiden oikomistarvetta. Oma huomio tähän, että itse olen kärsinyt lähes koko lapsuuden ennen koulun alkua korvatulehduskierteestä kun myös pikkusiskoni ja isoveljeni ja hampaita on oiottu sekä äidiltä, minulta, isoveljeltä että pikkusiskolta. Isoveljellä myös todettu liimakorva, ei kuulon huonotumista kuitenkaan tämän vuoksi.
-Monilla Turner-tytöillä todetaan lapsuuden aikana vähitellen hidastuva pituuskasvunopeus. Suomalaisten Turner-naisten keskipituus on ollut 147 senttimetriä. Ei meidän perheessä kyllä naisia ole muutenkaan pituudella pilattu (153-165cm on pituushaarukka). Jos ja kun kasvuhormoonihoitoihin aletaan, niin se ei tietenkään tule yllätyksenä.
-Useasti eteen tulee myös oikomishoitoja myöhemmällä iällä. Noh, omat, äidin, pikkusiskon ja isoveljen purukalustot on käyneet läpi oikomisruljanssin ja pikkusiskolta vielä jonkin verran poistettu pienenä hampaita jotta mahtuvat leukaluussa olemaan.
Näitä päälimmäisenä mielessä. Neuvolan terkka tuossa viime käynnillä totesi että mehän tässä ollaan oman lapsemme kohdalla asiantuntijoita, jopa enemmän kuin normaalitapauksissa. Ja onneksi kaikki isommat hoidot ja projektit hoituvat TYKS:n kautta Turussa niin ei tarvitse terkkaraasujen yöuniaan meidän takia menettää.
En osaa enää edes miettiä tyttöä mitenkään erityistapauksena, vaan jotenkin tuosta Turnerista on tullut sellainen normaalitila enkä osaa enää asiaa murehtia sen enempää. Meidän tyttö on normaali, juuri niin normaali kuin vaan voi olla ja sellaisenaan täydellinen. Mitä ikinä sieltä tuleekin sitten jatkossa, me ollaan hyvässä seurannassa ja hyvässä hoidossa.
Näin mä uskon senkin suhteen että toimitaan ja toivutaan synnytyksestä. Neidin sydän ultrataan kun on syntynyt ja sen jälkeen sitten eteenpäin. :)
-S-
En ole muutenkaan varma olenko itse käsitellyt aihetta tarkemmin, vai vaan tyytynyt jossakin sivulauseessa asiasta mainitsemaan ja jättänyt sitten loput mahdollisen lukija selvitettäväksi.
Kaikki lähti tosiaan sieltä np-ultrasta kun niskaturvotus oli reippaasti koholla. Ärsytti ja suututti kun ultran tehnyt hoitaja viittasi ensimmäisenä ja ainoana vaihtoehtona Downiin. Tietenkin sitä myös illan aikana perehtyi kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin vaihtoehtoihin jotka liittyivät niskaturvotukseen. Paniikki kruunautui kun verikoeseulan tulokset antoivat Down-riskiksi 1:4. Siinä oli maailman loppu lähellä.
Istukkabiopsiaa yritettiin TYKS:n äitiyspolilla kahdesti, jälkimmäinen yritys onnistui ja seuraavana maanantaina perinnöllisyyslääkäri soitti ja kuulin ensimmäisen kerran sanat Turnerin oireyhtymä. Tässä kohtaa Terveyskirjaston nettisivusta tuli melkein raamattua vastaava teos.
Turnerin oireyhtymästä voi lukaista tarkemmin täältä, referoin jotakin tuohon alle.
-Tytöillä on yleensä kaksi X-kromosomia. Jos toinen X-kromosomi tai osa siitä puuttuu, kyseessä on Turnerin oireyhtymä
- Suomessa syntyy vuosittain 10–15 tyttöä, joilla on Turnerin oireyhtymä.
Näitä juttuja joita Turnerissa voi olla.
-Monilla Turner-tytöillä hiusraja on tavanomaista alempana tämän poimumuodostuman takia. Heille on kuitenkin tyypillistä, että hiukset kasvavat vahvoina ja kauniina, joten kampaajan keinoin ylimääräiset poimut jäävät helposti piiloon.
-Kapea ja korkea kitalaki on Turner-tytöille tyypillinen rakennepoikkeavuus, joka voi altistaa toistuville korvatulehduksille ja aiheuttaa usein hampaiden oikomistarvetta. Oma huomio tähän, että itse olen kärsinyt lähes koko lapsuuden ennen koulun alkua korvatulehduskierteestä kun myös pikkusiskoni ja isoveljeni ja hampaita on oiottu sekä äidiltä, minulta, isoveljeltä että pikkusiskolta. Isoveljellä myös todettu liimakorva, ei kuulon huonotumista kuitenkaan tämän vuoksi.
-Monilla Turner-tytöillä todetaan lapsuuden aikana vähitellen hidastuva pituuskasvunopeus. Suomalaisten Turner-naisten keskipituus on ollut 147 senttimetriä. Ei meidän perheessä kyllä naisia ole muutenkaan pituudella pilattu (153-165cm on pituushaarukka). Jos ja kun kasvuhormoonihoitoihin aletaan, niin se ei tietenkään tule yllätyksenä.
-Useasti eteen tulee myös oikomishoitoja myöhemmällä iällä. Noh, omat, äidin, pikkusiskon ja isoveljen purukalustot on käyneet läpi oikomisruljanssin ja pikkusiskolta vielä jonkin verran poistettu pienenä hampaita jotta mahtuvat leukaluussa olemaan.
Näitä päälimmäisenä mielessä. Neuvolan terkka tuossa viime käynnillä totesi että mehän tässä ollaan oman lapsemme kohdalla asiantuntijoita, jopa enemmän kuin normaalitapauksissa. Ja onneksi kaikki isommat hoidot ja projektit hoituvat TYKS:n kautta Turussa niin ei tarvitse terkkaraasujen yöuniaan meidän takia menettää.
En osaa enää edes miettiä tyttöä mitenkään erityistapauksena, vaan jotenkin tuosta Turnerista on tullut sellainen normaalitila enkä osaa enää asiaa murehtia sen enempää. Meidän tyttö on normaali, juuri niin normaali kuin vaan voi olla ja sellaisenaan täydellinen. Mitä ikinä sieltä tuleekin sitten jatkossa, me ollaan hyvässä seurannassa ja hyvässä hoidossa.
Näin mä uskon senkin suhteen että toimitaan ja toivutaan synnytyksestä. Neidin sydän ultrataan kun on syntynyt ja sen jälkeen sitten eteenpäin. :)
-S-
torstai 9. kesäkuuta 2016
Lipsahdus, laiskuus. 31+2
Olin tiistaina laiska enkä jaksanut edes avata blogia vaikka normaalisti on tasaviikolta tullut jotain runoiltua. Nyt vaan ei ollut potkua yhtään.
Tiistaina neuvolassa kaikki hyvin. Neiti liikkuu ja SF-mitta hyörii jossain kuussa ja marsissa ilmeisesti, onneksi kokoseurantaa tehdään jo muutenkin niin eipä tuohon juuri puututtu. Ja voipi hyvin olla että neiti on siellä selkä kaarella eteenpäin edelleen niin nostaa SF-mittaa tuntuvasti jo sitä kautta.
Verenpaineet oli asettunu ja nyt kun kelit on viilenneet niin olen saanut jalatkin takaisin, ei enää norsun tossuja siis, jipii. :)
Äitiyslomaan on vajaa kuukausi. Ihan uskomattoman äkkiä se aika vaan kuluu. Tiistaina varattiin jo loppuraskauden lääkärineuvola, tuntuu hurjalta kun vastahan sitä plussattiin ja nyt jo ollaan tässä pisteessä. Älytöntä tosiaan.
Töissä jaksaa vähän niin ja näin. Taitaa olla henkisesti raskaampaa kuin fyysisesti. Enköhän mä tässä yritä olla tämänkin kuukauden kunnialla töissä, viime kuun onnistuin olemaan sairaslomatta. Johtuu varmaan hyvin pitkälti siitä että oltiin osa kuuta ilman esimiestä niin uskalsi töissäkin ääneen hengittää.
Rattaat. Turvakaukalo. Edelleen ostamatta. En tosin edelleenkään pidä kiirettä kun rattaita tarvitaan vasta kun neiti on kasvanut vähän isommaksi ja turvakaukaloakin kun ollaan kotiin lähdössä. Ei niitä vielä siis mihinkään tarvita joten miksi vielä ottamaan niitä nurkkiin? Vaikka oishan ne kivatkin. Varsinkin kaukalon kanssa hääräämistä olisi ihan kiva ennalta kokeilla ettei sitten ihan hanurilleen mene kun pitäisi osata oikeasti käyttää. :)
Sain vielä yhden käynnin mun lemppariterkalle. Hän halusi kovasti tietää että miten juhannuksen jälkeinen ultra on mennyt, niin otettiin heti seuraavaan päivään sitten neuvola-aika. On se vaan tietyllä tavalla haikeeta kun A vaihtaa työpaikkaa ja meillä jää tämä matka ihan hitusen vajaaksi. Ihan paras terkka on ollut koko matkan tähän asti, saas nähdä millainen on seuraava.
A:n kanssa jo hiukan juteltiin synnytyksestä samalla kun käytiin iPanan esitietolomake läpi. Ei oikein vielä tässä vaiheessa ole ajatuksia asiasta, en tosin elättele myöskään paljoa toiveita kun en osaa yhtään ajatella mitä on tulossa. Mahdollisimman pitkään ilman lääkkeitä olisi haave päästä, mutta en kieltäydy epiduraalista tai ilokaasusta jos tuntuu siltä että ilman ei pärjää. Ja jos menee sektioksi niin ei voi mitään, se on sitten niin ja neidin tilanteen mukaan mennään.
Osallistutaan myös vasseu:n tutkimuksiin erilaisista perinnöllisistä sairauksista jotka voidaan havaita tässä vaiheessa pienestä verinäytteestä ja ottaa hoidettavaksi. Kun taas muutoin niitä sitten joutuu aikuisiällä metsästämään jos alkaa näyttää että jotakin on. Eipä tuommoisesta minun mielestä haittaakaan ole. Taitaa hyöty olla haittaa suurempi.
Vauvaryhmässä on syntynyt pieniä ihmeitä tässä kesäkuun alussa oikein vauhdilla. Sitä jo hiukan itsekin alkaa olemaan valmis siihen että tämä odottaminen loppuisi ja vaihdettaisiin sitten toiseen tyyliin. Aina välillä pohtii että tulisipa neiti nyt edes hieman etuajassa, ei tarvitsisi ihan sinne 9.8 asti odottaa, heinäkuussa saa jo tulla. :) Se 37+0 osuu muistaakseni viikolle ennen hääpäivää.
17 työpäivää enää ennen äitiyslomaa. Jaksaa jaksaa. *huoh*
-S-
Tiistaina neuvolassa kaikki hyvin. Neiti liikkuu ja SF-mitta hyörii jossain kuussa ja marsissa ilmeisesti, onneksi kokoseurantaa tehdään jo muutenkin niin eipä tuohon juuri puututtu. Ja voipi hyvin olla että neiti on siellä selkä kaarella eteenpäin edelleen niin nostaa SF-mittaa tuntuvasti jo sitä kautta.
Verenpaineet oli asettunu ja nyt kun kelit on viilenneet niin olen saanut jalatkin takaisin, ei enää norsun tossuja siis, jipii. :)
Äitiyslomaan on vajaa kuukausi. Ihan uskomattoman äkkiä se aika vaan kuluu. Tiistaina varattiin jo loppuraskauden lääkärineuvola, tuntuu hurjalta kun vastahan sitä plussattiin ja nyt jo ollaan tässä pisteessä. Älytöntä tosiaan.
Töissä jaksaa vähän niin ja näin. Taitaa olla henkisesti raskaampaa kuin fyysisesti. Enköhän mä tässä yritä olla tämänkin kuukauden kunnialla töissä, viime kuun onnistuin olemaan sairaslomatta. Johtuu varmaan hyvin pitkälti siitä että oltiin osa kuuta ilman esimiestä niin uskalsi töissäkin ääneen hengittää.
Rattaat. Turvakaukalo. Edelleen ostamatta. En tosin edelleenkään pidä kiirettä kun rattaita tarvitaan vasta kun neiti on kasvanut vähän isommaksi ja turvakaukaloakin kun ollaan kotiin lähdössä. Ei niitä vielä siis mihinkään tarvita joten miksi vielä ottamaan niitä nurkkiin? Vaikka oishan ne kivatkin. Varsinkin kaukalon kanssa hääräämistä olisi ihan kiva ennalta kokeilla ettei sitten ihan hanurilleen mene kun pitäisi osata oikeasti käyttää. :)
Sain vielä yhden käynnin mun lemppariterkalle. Hän halusi kovasti tietää että miten juhannuksen jälkeinen ultra on mennyt, niin otettiin heti seuraavaan päivään sitten neuvola-aika. On se vaan tietyllä tavalla haikeeta kun A vaihtaa työpaikkaa ja meillä jää tämä matka ihan hitusen vajaaksi. Ihan paras terkka on ollut koko matkan tähän asti, saas nähdä millainen on seuraava.
A:n kanssa jo hiukan juteltiin synnytyksestä samalla kun käytiin iPanan esitietolomake läpi. Ei oikein vielä tässä vaiheessa ole ajatuksia asiasta, en tosin elättele myöskään paljoa toiveita kun en osaa yhtään ajatella mitä on tulossa. Mahdollisimman pitkään ilman lääkkeitä olisi haave päästä, mutta en kieltäydy epiduraalista tai ilokaasusta jos tuntuu siltä että ilman ei pärjää. Ja jos menee sektioksi niin ei voi mitään, se on sitten niin ja neidin tilanteen mukaan mennään.
Osallistutaan myös vasseu:n tutkimuksiin erilaisista perinnöllisistä sairauksista jotka voidaan havaita tässä vaiheessa pienestä verinäytteestä ja ottaa hoidettavaksi. Kun taas muutoin niitä sitten joutuu aikuisiällä metsästämään jos alkaa näyttää että jotakin on. Eipä tuommoisesta minun mielestä haittaakaan ole. Taitaa hyöty olla haittaa suurempi.
Vauvaryhmässä on syntynyt pieniä ihmeitä tässä kesäkuun alussa oikein vauhdilla. Sitä jo hiukan itsekin alkaa olemaan valmis siihen että tämä odottaminen loppuisi ja vaihdettaisiin sitten toiseen tyyliin. Aina välillä pohtii että tulisipa neiti nyt edes hieman etuajassa, ei tarvitsisi ihan sinne 9.8 asti odottaa, heinäkuussa saa jo tulla. :) Se 37+0 osuu muistaakseni viikolle ennen hääpäivää.
17 työpäivää enää ennen äitiyslomaa. Jaksaa jaksaa. *huoh*
-S-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)