Syksyä pukkaa. Talvikin uhkailee tulollaan.

Höm. Tässä taas, edellisestä on aikaa. Toki eipä tässä kovin kummia ole tapahtunutkaan välissä.

Typynen täytti elokuussa vuoden; on nykyään hyvin vauhdikas ja tempperamenttinen taapero joka viihtyy hoidossa. Allekirjoittanut palasi äitiyslomalta työelämään heinäkuun alussa. :) Pikku perhonen vietti kuukauden kotona iskän kanssa ja aloitti sen jälleen perhepäivähoidossa.

Heinäkuussa on viimeksi poikettu kontrollissa, väliä pidennettiin viiteen kuukauteen aiemman kolmen sijasta. Aika jännää aikaa tämä kun pitää vaan uskoa et kaikki on hyvin.

Typyn yks vuotis päivän aikaan mieli heitti moneenkin suuntaan. Pääasiallinen tunne oli kiitollisuus siitä että neiti on täällä ja täydessä iskussa, vauhti kiihtyy kokoajan ja äiti tippuu kyydistä ihan just. :)

Leikkauksen vuosipäivänä huomasin miettiväni paljonkin niitä elokuun päiviä Helsingissä ja omia tunteita tuollon. Kyllä sitä sillon pelkäsi, se oli sellasta pelkoo mitä en ollu ikinä tuntenu ja toivon ettei tarvitse enää tunteekaan. Ja toisaalta muistaa hyvin ne onnen tunteet kun kirurgi soitti että hyvin meni, tai kun lastenosaston lääkäri tuli sanomaan että tosiaan lähdetään kotiin. Paljon ehti mahtua vuoteen, niiden pohjalta on hyvä jatkaa eteenpäin. ❤

Vauvakuumekin on kotiutunut taloon. Ensimmäistä kertaa ikinä kärsin siitä... 😂

-S-

Toukokuu ja sekin kohta ohi.

Entinen kerran viikossa kirjoittelutahti näyttää muuttuneen enemmänkin kerran kuussa-tyyppiseen blogin avaamiseen. Parempi kai sekin kuin ei mitään, vai?

Eipä tässä kyllä sen suurempaa kerrottavaakaan olisi kun kaikki on aivan samalla tavalla kuin edellisessä postauksessa. Pikkuneiti tosin on alkanut kehitellä uusia taitoja tässä kun kymmenen kuukautta alkaa lähestyä.

Typy nimittäin nousee nyt istumaan ihan itse ja siinä samassa on alkanut myös kiipeillä, pystyyn on kova halu ja lattialla vaakatasossa ei ole enää ollenkaan hyvä olla. Kamala kiukku tulee jos laitat lattialle mahalleen, istumaan saa toki laittaa ja hän sitten siitä omia aikojaan jatkaa matkaansa jonnekin. :) Sellainen vauhtinainen ettei paremmasta väliä, ei tunnu ainakaan sydänvika tytön vauhtia hidastavan liekö juurikin päinvastoin. Sydämen seuraava kontrolli on heinäkuun puolivälissä, silloin ikää daamilla 11,5kk. Yritän hartaasti uskoa siihen että mitä pidemmälle päästään ilman pallolaajennuksen riskiä, sen pienemmäksi todennäköisyys pallolaajennukseen käy. Toki tytön aortta on pitkältä matkalta kapeampi kuin normaalisti mikä vaikuttaa varmasti suoraan gradienttiin, mutta suoranaista ahtaumaa siellä ei ole. Leikkausaluekin on pysynyt siistinä eikä ole tehnyt arpikudosta, sydän aina ollut kammioiltaan siisti, pieni sivuääni ilmeisesti kuuluu kun selästä kuunnellaan mutta rinnasta kuunnellessa sitä ei havaita. Pikkujuttuja, pikku hiljaa eteenpäin.

Kuitenkin vain ja ainoastaan onnellinen siitä että tuo tyttö täällä on, kun asiat voisi toki olla toisinkin. Näitä kohtaloita aina välillä tulee vastaan kun sydänlasten vanhempien juttuja facebookissa seuraa. Pallolaajennus tulevaisuudessa tai ei, neiti voi kuitenkin hyvin ja on kovin tyytyväinen.

Pitkän kylmän kevään jälkeen on tässä ollut sitten pari todella kaunista ja lämmintä päivää. Sen on melkein voinut silmissä nähdä kuinka aivan yllättäen luonto on herännyt henkiin; nurmikko kasvaa kohisten ja ihan taikaiskusta koivutkin tulivat hiirenkorvalle. Tuli kesä, enkä aio valittaa vaikka tuollaisen pienen ihmisen kanssa saakin nyt hieman raapia korvantaustaa kun miettii pukeutumista ja muuta. Ei liikaa, mutta kun pitäisi kuitenkin pitää niitä hihoja. Ärh, ehkäpä tämänkin vielä oppii.

Aivan hirmu hurja ajatus että tuo pikkuneiti täyttää todella pian vuoden, että kohta ei ole enää pientä vauvaa vaan on taapero. Mihin aika oikein menee?

-S-

Arki rullaa painollaan.

Täällä ei kummia tapahdu.

Kolmen kuukauden tauon jälkeen poikettiin TYKSissä sydänkontrollissa ja siellä oli kaikki ennallaan. Samana päivänä käytiin näyttäytymässä myös endon polilla jossa saatiin vain kehuja; tyttö kasvaa hyvin ja kehittyy normaalisti, korvat siistit ja terveet. Mahtavaa.

Samalla viisii käytiin ottamassa allergiaverikoe. Taitaa tytöllä olla kissa-allergia, surkuhomma mut tyttöä tässä on ensisijasesti ajateltava. :/ <3

Pääsiäistä on jäljellä enää toisen pääsiäispäivän verran. Samalla loppuu miehen loma yötöistä, kesälomaa odotetaan jo molemmat. Kesäloma itselläkin alkaa jo toukokuun puolivälissä. :) Toukokuun alussa pääsenkin tatuoitavaksi pitkästä aikaa

-S-

Hupsista..

.. Tosiaan, viimeksi on tullut toivoteltua hyvää uutta vuotta ja kohta se sitten on helmikuukin kasassa. Talvikin tuli, kadotakseen ensi viikolla taas. Itse kyllä jo odottelenkin kesää saapuvaksi.

Typy kasvaa vauhdilla ja oppii kaikkea uutta. Kovasti tuo ryömiä möngertää paikasta toiseen ja tempperamenttinsa on tuonut hyvin julki, hieman lyhyehkö on typyn sytytyslanka. Tuossa tuo neiti juuri ryömi hakemaan helistimensä. :)

Kasvu on tosiaa hyvää; 6kk neuvolassa pituus oli 66,5cm ja painoakin oli 7930g, ei ihan saatu kasia kiinni mutta eiköhän se jo ole kasassa. Hampaita on kolme kappaletta, kaikki alhaalla, neljättä tehdään kovaa vauhtia.

Nyt ollaan vähän kipeenä kaikki, flunssa rantautui meille typystä aloittaen. Flunssa plus hampaiden teko on valitettavasti tarkoittanut äidille paljon unettomia öitä. :/ Kaipa meillä teini-iässä sitten nukutaan, ehkä.

Itsellä on tässä välissä ehtineet kuukautisetkin taas käynnistyä, kahdet niitä on nyt jo tullut. Vielä ei voi kierrosta kyllä sanoa yhtään mitään. :)

Sydänasiat ovat typyllä ennallaan ja endolle mennään huhtikuussa seuraavan kerran. Omasta mielestä typy kasvaa hienosti, paremmin ainakin toistaiseksi kuin muutamat tietämäni normaalilapset. Toki verratahan ei saisi joten mennään vaan sillä mitä meillä on.. Vaatteissa on hiljalleen siirrytty kokoihin 69-74cm, jälkimmäiset vielä housuina isoja mutta bodyina melko toimivia. :)

Sen verran työlästä nyt tämä puhelimella kirjoittelu että yritän palata paremmin joku toinen päivä. Nyt sohvalla vierestä mönkii pieni typy kainaloon.

-S ja I-

Joulu on ohi..

.. viimeinen rypistys vuotta 2016 jäljellä.

Joulu on tosiaan nyt juhlittu ja jos allekirjoittaneen vatsalta kysytään, on jo aikakin rajoittaa syömistä hiukan. Tuli kyllä kiskottua jouluruokaa, ihan kuin sitä olisi sitten taas nälässä seuraavan vuoden ja nyt pitää syödä varastoon.

Muutaman päivän tauko syömisissä ja sitten vielä vuoden vaihteen selättäminen. Itselle mukavinta tässä vaiheessa joulukuuta on tieto siitä että päivä on lähtenyt jo pidentymään ja kevättä kohti mennään. Toki tuota kevät-osiota en tänään juuri jaksa uskoa kun yön aikana on tullut lunta, kivasti näin joulun jälkeen ja sääennuste näytti että tammikuulla sitten vähän isommin jo pakastaa. Nyt allekirjoittanut voisi vaikka horrostaa tämän lopputalven.

Neiti kasvaa, oli ollut hurjan kilttikin kun sai niin paljon lahjoja. Onneksi sentään kaikkea hyödyllistä. Ryömimään on opittu, tai semmosena mittarimatona tuo menee paikasta toiseen. On hyvin harvoin siinä  mihin jätetään jos hetkeksi lähtee toiseen huoneeseen käymään. Soseita ollaan nyt syöty reilu kolmisen viikkoa ja hyvin tuntuvat uppoavan. Tähän mennessä on kokeiltu perunaa, tästä saatiinkin toisen syöntipäivän jälkeen muhkeat ihottumat, bataattia, porkkanaa ja omenaa sekä kerran kokeiltiin banaania. Näistä varsinkin bataatti ja porkkana on olleet jättimenestyksiä ja niitä varmaankin taas ohjelmaan otetaan kunhan kauppaan seuraavan kerran mennään.

Seuraava käynti kontrollissa osuukin sitten heti vuoden alkuun ja sitä tässä jo odotellaan mielenkiinnolla. Saadaan sitten suuntaa että lähteekö käynnit harvenemaan vai vieläkö pitää käydä kerran kuussa kontrollissa. Äidin mielipide on selkeä, harvemmin passaisi käydä, mutta sydämen kuntohan sen sitten loppuviimeen määrittää että miten jatketaan. Ei ole omissa käsissä se.

Mitäpä muuta. Myönnettävä on että huomaan ajoittain kärsiväni rehellisestä vauvakuumeesta. Tällaista ei ollut edes silloin kun tyttöä "tehtiin". Nyt huomaan jääväni tuijottamaan muiden ultrakuvia ja pohdin että olisi se mukava vielä kerran kokea se jännitys mikä ultraan mennessä tulee ja ne fiilikset kun ensimmäisen kerran näet pienen ihmisenalun. Tai edes sen miltä tuntui epäuskoisena katsoa sitä raskaustestiä että onko tuossa nyt sitten viiva vai viivan paikka, onko tämä vai ei.

Ehkä vielä joskus, ei ehkä kuitenkaan ennen kuin tyttö täyttää kolme. Ehkä. Ajatus olisi että tammikuussa käyn laitattamassa hormoonikierukan, sellaisen kolmen vuoden käyttöön sopivan. Saahan tuon pois sitten aiemmin jos tuntuu siltä että kuitenkin haluaisi.

Välillä sitä herää siihenkin että on mielessään pohtinut että mihin sitten laittaisi toisen lastensängyn ja miten sitä jaksaisi kahden kanssa. Tyttö on ollut sillä tavoin helppo ettei ole kärsinyt koliikista tai muistakaan vaivoista ja on kokoajan nukkunut yönsä hyvin; maksimimäärä herätyksiä on ollut 2. Kävisikö sitten minun tuurillani niin että toinen olisikin aivan päinvastainen? Tai ehkä sukukirous iskisi ja yhden sijasta tulisikin kaksi? Sitten sitä toteaa itselleen että nämä ei ole tämän hetken huolia ja jos joskus vielä tähän hommaan lähdetään niin asioilla on kuitenkin tapana järjestyä tavalla tai toisella.

Nyt kuitenkin hetkeksi nauttimaan omasta ajasta kun tyttö on päiväunillaan. Ihanaa kun ei ole kiire yhtään minnekään ja mieskin palaa työn ääreen vasta huomenna.

Jos en enää tämän vuoden puolella ehdi/jaksa kirjoitella niin..

Ensimmäinen endokrinologian käynti

Täällä me ollaan taas. Tai minä olen, tyttö nukkuu päiväuniaan ja mies on töissä joten on ihan hyvä hetki tulla taas kirjoittelemaan kun on omaa aikaa ja jotain uuttakin on tapahtunut.

Prinsessa on nyt 3,5kk.
Äkkiä se aika vaan menee ja paljon uusia taitoja on tarttunut matkaan mukaan. Neiti oppi muunmuassa viime viikolla kääntymään selältä vatsalleen. Toki tuo vielä hieman teettää töitä mutta aina vain useammin se ympäri meno tapahtuu. Myös omat nyrkit on löydetty ja niiden paikka on kätevästi aina suussa, missäs muuallakaan. :)

Eilen tosiaan oli melko täysivaltainen päivä Tyksin mäellä. Ensin käväistiin munuaisultrassa katsomassa että miltä näyttää siellä, eikä ainakaan mitään akuutisti poikkeavaa ilmeisesti ollut. Ainakin ultrannut lääkäri (vissiinkin taas erikoistuva) totesi että ihan hyvältä näyttää. Tuo ultra kuuluu kuvioon kun näillä Turner-tyttösillä on melko usein epämuodostumia virtsarakon ja -putken alueella ja sitä kautta alttiutta tulehduksiin. Tokikin äitinsä on myös ollut melko herkkä saamaan näitä tulehduksia jossakin vaiheessa niin eipä se mikään erikoisuus loppujen lopuksi ole.

Ultran jälkeen poikettiin ensimmäisen kerran omassa ns. kotipesässä eli endokrinologian vastaanotolla. Tuolla käydään sitten siihen asti kun tyttö täyttää 18. Katsottiin vähän käyriä ja juteltiin yleisiä juttuja turnerista ja tytön voinnista. Kaikki oli ihan hienosti ja kovasti saatiin kehuja siitä kuinka sosiaalinen ja jäntevä tyttönen on. Ja onhan se. Juteltiin myös kasvuhormoonin aloittamisesta ja sen käytöstä, olettaisin että se meillä on edessä tässä tulevaisuudessa ja omasta mielestä se myös kannattaa jotta saadaan edes muutama ekstra sentti tytölle pituutta lisää kun ei sitä nyt äidin pituus huomioiden muutenkaan liikaa ole tulossa.

Oon hiljalleen alkanu antaa tytölle korviketta äidinmaidon joukossa. Itsellä alkaa olla puhti täysin loppu ton pumppaamisen kanssa ja tytön ruokamäärät on kasvanu sen verran isosti että vähemmästäkin äiti hyytyy. Tuossa 4kk kohdalla olis sitten tarkotus alottaa kiinteiden maistelu ihan neuvolan siunauksella; ei olla vieläkään päästy sakeuttajasta eroon niin neuvolassa olivat sitä mieltä että nyt saa alotella kun kiinteä ruoka sitten pysyy sisällä.
Eilen jouduttiin antamaan maitoa ilman sakeuttajaa koska tämä taula unohti sakeuttajan kotiin (viimeksi Turun reissulta unohtui koko hoitolaukku ja mukana oli vain aamupullo joten lyhyeksi jäi se käynti). Noh, maitohan sitten tuttuun tapaansa jojosi illalla edes takaisin siihen asti että saatiin taas sakeutettua tavaraa pullosta ja jojoominen rauhottui siihen.

Tässä istuessa ja ihmetellessä soitteli vielä endon lääkäri eilisen munuaisultran lausunnosta ja siellä oli kaikki hienosti. Kuulemma oikein kauniit munuaiset on. :) Eli tässä kohtaa saa huokasta helpotuksesta.

Nyt kuppi kahvia ja päivän puuhiin taas.

Helsinkiin.

Alkoi tulla tulla tuosta edellisestä sen verran pitkä postaus että laitetaanpas tämä Helsingin aika suoraan omaan lohkoonsa. 

Helsinkiin.

Lauantaina aamulla mulla oli kova hoppu. Olisi pitänyt olla menossa aivan nyt heti ja mieluusti jo eilen. Mies yritti rauhoitella että ei se tästä mihinkään kiireellä ja huoneenkin sai vasta klo 12 jälkeen joten ei hätää, parkkipaikkakysymyskin oli vielä aivan täysin auki. Päästiin kuitenkin lähtemään ja matka eteni olevinaan aivan liian hitaasti.

Helsingin päässä ensimmäisenä edessä oli hotellihuoneen kuittaaminen ja sen jälkeen kiireen vilkkaa auto kohti Lastenklinikkaa. Onneksi sielläkin on viikonloppuisin maksuton pysäköinti ja tuurilla myös vapaita parkkipaikkoja joten ei tullut pitkää kävelymatkaa sektiohaavaiselle ainakaan vielä.

Tyttö oli Lastenklinikan teho-osastolla, LK9 ja huone 3. Viikonloppuisin osastolla sai vierailla vapaasti, mutta viikolla vierailu oli jaettu vierailuaikoihin pitkin päivää. Tänne olin soitellut ja mielessäni hurjasti kaivannut, nyt olin tässä osaston oven ulkopuolella ja odotin että ovi avataan. Vanhempien huoneen kautta varoen eteenpäin, kuin jotain menisi rikki jos liian nopeasti suunnistaa oikeaan paikkaan. Lopulta oikea huone löytyi ja siellä ikkunan viereisellä seinustalla omassa vihreässä kapalossaan oli meidän pieni prinsessa. Kaikki oli kuulemma mennyt hienosti ja tyttö voi hyvin, ilman tehotarkkailua tyttö olisi varmastikin kuulunut normaali vuodeosastolle. Tytöllä oli myös aivan ihania hoitajia.

Päällimmäisenä mielessä oli tietenkin että milloin leikataan. Ensin ajatus oli ollut että jo heti lauantaina, mutta nyt leikkaus oli tytön hyvän voinnin vuoksi siirretty sunnuntaille ja edelle oli mennyt kiireellisempiä tapauksia. Tytölle kerättiin lisää ikää ja voimia.

Oli jotain aivan ihanaa olla taas tytön luona, sitä tunsi itsensä taas kokonaiseksi. Auttoipa tuo tytön läheisyys jopa maidon nousuunkin ja pääsin ensimmäisen kerran pumppaamaan ja sain jopa tulostakin. Tyttö siirtyi siis tuon jälkeen hyvin pian luovutetusta äidinmaidosta oman äidin maitoon. Olin tyytyyväinen.

Sunnuntaina käytiin tyttöä katsomassa ennen leikkausta ja loppupäivä vain makoiltiin hotellihuoneessa ja odotettiin. Keli oli sen verran toivoton että mihinkään ei jaksettu lähteä, miehellä oli hinku Suomenlinnaan. Kello mateli eikä mitään vielä kuulunut, kerran jo soitinkin sitten osastolle josta kerrottiin että leikkaus oli viivästynyt muutamalla tunnilla joten siksikään mitään ei ollut vielä kuulunut. Tuosta puhelusta ehkä noin 15min myöhemmin leikannut kirurgi soitti että leikkaus on ohi ja kaikki meni hienosti ja tyttö on pian taas teho-osastolla jos halutaan käydä katsomassa. Ja käytiinhän me, vaikka tyttö olikin hengityskoneessa ja muissa letkuissa sekä kipulääkityksen vuoksi unessa. Meidän taistelija oli kuitenkin selvinnyt leikkauksesta hienosti.

Maanantaipäivä meni tytöllä edelleen nukkuessa ja kun keli näytti sopivalta, halusi mies lähteä tänään Suomenlinnaan. Joten aamulla soittelin osastolle ja kyselin kuulumiset sekä kerroin ettei nyt ainakaan päivällä tulla että varmaan vasta sitten illan viimeisellä tunnilla kun pitää samalla käydä pumppaamassa. Kaksi tosi landea osti mobiililiput ja hyppäsi ratikkaan, eka kerta mulla ikinä. :) Vietettiin päivä Suomenlinnassa ja sen sotamuseossa. Illalla kuultiin että jos tyttö toipuu normaalisti, pääsee hengityskoneesta ja kipulääkkeistä eroon, niin keskiviikkona voisi olla siirto vuodeosastolle edessä. Jänniä aikoja, kuinka nopsaan noin pieni ihminen toipuu?

Tiistaina tyttö oli iltapäivään mennessä päässyt hengityskoneesta ja vain happiviikset olivat enää naamalla. Tyttö oli uninen mutta selkeästi tiedosti että oltiin miehen kanssa siinä vieressä. Oli kurja katsoa pientä tyttöä kaikkien letkujen ja putkien joukossa. Leikkaus oli tosiaankin onnistunut hienosti ja toipuminen oli käynnistynyt hyvin, näytti siltä että huomenna siirryttäisiin iltapäivällä vuodeosastolle 48h tarkkailun jälkeen,

Keskiviikko olikin sellainen päivä että mies lähti kotiin, remonttiasioita oli saatava eteenpäin. Olo oli surkea, mies kotona, tyttö osastolla, itse hotellihuoneessa itkemässä. Ei tän nyt näin pitänyt mennä. Aamulla olin saanu varmistuksen että tyttö siirtyy joten iltapäivällä klo 16 jälkeen otinkin suunnaksi Lastenklinikan ja sydänvuodeosaston LK4. Siellä tarkkailuhuoneessa toisen samanikäisen tytön kanssa oli meidän vaalea kutrinen prinsessa, unessa niin kuin niin usein aina. Täällä tulisi menemään sitte tovi jos toinenkin, onneksi vierailuaikoja ei ollut mutta välistä väliin tytön omahoitajat hätistivät unisen äidin hotellille nukkumaan.

Tyttö toipui hyvin ja lääkitykset saatiin purettua, myös nesteenpoiston sotkemat suola-arvot saatiin kuntoon ja lisäsuola lopetettiin. Ja seuraavan viikon maanantaina 12vrk:n iässä tyttö sai kotiutumisluvan. Olin juuri tullut aamun lääkärikierrokselle, tai yritin, myöhästyin muutaman minuutin. Tytön omahoitaja sitten tupsahti huoneeseen ja ensimmäiset sanat olivat että te lähdette sitten tänään kotiin. <3 En oikein meinannut uskoa että tottako näin. Vietin hetken tytön kanssa ja sitten lähdin hotellille, matkalla soitin miehelle että me tytöt tultais nyt kotiin.

Hotellilla omat kamat kasaan ja huoneen luovutus, reppu selässä takaisin Lastenklinikalle. Se 700m tuli tutuksi 10päivän aikana. Mies lähti kotoa, otti matkaseuraksi tuoreista enoista sen nuoremman. Kahden aikaan molemmat miehet saapastelivat tytön huoneeseen turvakaukalon ja omien vaatteiden kera, me oltiin lähdössä kotiin. <3

Vaihdoin tytölle vaatteet ja kävin vielä hoitajan kanssa läpi kipulääkekuviot ja ruiskujen käytön. Tyttö kotiutui nenämahaletkun kanssa kun uni maistui pullolta syödessä ruokaa paremmalta, rintaa tyttö ei oppinut imemään joten pullolla syödään edelleen. Painokontrollit sovittiin omaan neuvolaan ja Lastenklinikka varaili ensimmäisen sydänkontrollin Tyksin lastenpolille meidän puolesta.

Kotona taisteltiin syömisestä pitkiä aikoja eikä paino meinannut lähteä nousuun, laskikin pariin otteeseen. Sitten yhden syötön jälkeen tyttö oksensi ja mukana tuli myös nenämahaletku. Letku ei enää palannut käyttöön jota aina pelkäsin. Nyt paino nousee ja ruoka maistuu.

Tämän päivän sydänkontrollissa paino oli 5930g ja pituus 58.6cm. Ei mikään pikkunen vauva enää. Kontrolleja on kuukausittain Tyksissä, siellä aivan ihanat lääkärit. Jatkossa tuo Turner vie meidät myös endokrinologian puolelle jossa tarkkaillaan kasvua ja kehitystä noin muuten. Onhan meillä tässä välissä ollut myös ristiäiset, tyttö sai nimen 1.10.2016

Mutta, eiköhän tämä riitä yhdelle istumiselle? :)

-S-

PS. Oli se perätilababy myös lonkkavaljaissa. Vasen lonkka todettiin ortopedien toimesta liian löysäksi ja sitten pidettiin lonkkavaljaita 6viikkoa putkeen. Ne suututti. Päästiin niistä hirviöistä kuitenkin eroon viikolla heti ristiäisten jälkeen.